Aseenkantolupa

Meillä on viime aikoina kuulunut 2,5-vuotiaan Ukko-pojan laulamana: "Äiti Nooa, Äiti Nooa, oli kunnon MIES!" ja "Leejonaa mä mettättän..." Englanniksi suosikki tällä hetkellä on "Tintle tintle little tar". Vaikka aika hauskoja sovituksia ovatkin, ovat ne sisällöltään aika aika toisenlaisia verrattuna Borroloolan koululaisten lauluihin. Meille tuo kyseisessä linkissä soiva "Drop the rock" tuli yhteisössä tutuksi aivan pienten lasten laulamana, ja hienosti oli viesti ilmeisesti mennyt perille.

Mutta mitä tämä kertoo yhteisöstä ja siellä vallitsevasta kulttuurista, jos lapsia(kin) pitää pyytää jättämään 'aseet' maahan? Valitettavasti mistään ihan viattomasta kivien heittelystä ei Borroloolassa tai monissa muissakaan etäisissä aboriginaaliyhteisöissä ole kyse. Ongelmat on totuttu hoitamaan - ei puhumalla - vaan nyrkein, kivin ja keihäin. Väkivalta on tavattoman yleistä niin aikuisten kuin lastenkin keskuudessa.

Onko se sitten kulttuurisidoinnaista, se on asia erikseen. Mieheksi kasvamiseen liittyy pojilla monia haasteita, joista ympärileikkaus on yleisin. Initiaatiomenoihin on kuulunut mitä kivuliaimpia haasteita, joista vanhemmilla aboriginaalimiehillä (ja joissain tapauksissa naisillakin) on todisteena isojakin arpia ja puuttuvia hampaita. "Hammas hampaasta" tuntuu olevan yleinen periaate, eikä ketään jätetä rankaisematta. On oltava varovainen ettei satuta tai vahingoita ketään, sillä vahingostakin joutuu aboriginaaliyhteisössä maksamaan. Perinteisissä hautajaisissa yksilön kuolemaa surraan ja kovaa, mutta samalla intensiteetillä pyritään ottamaan selvää siitä, kuka kuoleman aiheutti. Joku syyllinen on aina löydettävä, ja jonkun on aina kärsittävä rangaistus keihäästä tai kivestä. Eräs tuttavamme, joka oli ostanut alaikäisille alkoholia ja sitä kautta tuomittiin osasyyllisenä erään nuoren itsemurhaan, kuoli myöhemmin bumeranginiskusta saamansa rangaistuksen aiheuttamiin haavoihin.

Osa väkivaltaisuudesta kumpuaa myös kostonhalusta valkoisia kohtaan. Kun ihmisiä alistetaan tarpeeksi kauan, vastarinta on lopulta väistämätön. Viimeksi tänään jouduin todistamaan terveystalolla tilannetta, missä vanhempi valkoinen mies antoi tulla suuntäydeltä kiukkua alkuperäisväestöä kohtaan, kuulijakuntana täysin syyntakeettomat paikalliset. Haavoja on monenlaisia, näkyviä ja näkymättömiä, mutta liian usein ne johtavat vihamielisiin tunteisiin ja väkivaltaan.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Osa väkivallasta pyritään selittämään perinteisiin vedoten, toisiin ei (teko)syitä löydy muualta kuin tekijän lyhyestä pinnasta. Mutta väkivalta on valitettavasti yksi ainoista hyvinvoivista asioista aboriginaaliyhteisöissä, sillä menee lujaa. Lapset ottavat mallia vanhemmista, ja erimielisyyksien kasvaessa kiviä heitellään miten sattuu, miten eniten sattuu. Kovin surulliselta se länsimaisen hyvinvointikulttuurin kasvatista tuntuu, että lapsia pitää neuvoa väkivallattomuuteen, mutta näin on näreet näissä osissa Australiaa. Kaikki eivät voi haaveilla leijonanmetsästyksestä, kun väkivalta on arkipäivää.

Riisukaa miehet aseista

Antakaa lasten leikkiä...

leikkiä vaan.