Me olemme, omavalintaisesti, lastemme kanssa ympäri vuorokauden. Yhdessä vietetyn ajan "laatu" vaihtelee, siihen mahtuu hyviä ja huonoja hetkiä, ja kaikkea siltä väliltä. Välillä yksi saa enemmän huomiota, toisinaan toinen. Minä olen aikamoinen arjentallaaja, ja teen paljon lasten kanssa tavallisia juttuja, autan ja lohdutan, halaan ja pyyhin pyllyä. No joo, pienten lasten vanhemmat tietävät kyllä mitä jokaiseen päivään kuuluu. Mies sen sijaan tykkää tehdä pikku projekteja ja retkiä lasten kanssa, ja viimeksi keksi lähteä eräretkelle McArthur-joen rantaan. Ei vaan tiennyt mies kun sille tielle lähti, että joutuu kantamaan puolet porukasta!
Jokirannassa oli hienot maisemat, linnut lauloi ja krokotiiliasukastakin yritettiin - tuloksetta - tähyillä. Hienossa hiekassa näkyy selvästi erilaisia eläintenjälkiä, joita yritimme myös arvuutella. Mutta puolet lapsista heittäytyi jalattomiksi, eikä auttanut muu kuin raahata heitä mukana. 34 asteen kuumuudessa. Vaihtelevassa maastossa. Minä olin onneksi varustautunut kantoliinalla, joten vauva kulki helposti mukana, mutta ikäjärjestyksessä seuraavat roikkuivat isin sylissä itkevinä, potkivina paketteina.
Toisin oli reippauden kanssa kun entinen naapurimme ajoi meitä tänne Borroloolaan tapaamaan, ja tarjoutui viemään lapset kävelylle. Jalka nousi kaikilla kuin pikkusotilailla konsanaan, eikä valituksen sanaa kuulunut. Näistä harvinaisista hetkistä nautitaan kovasti, kun lapset ovat vieraskoreita ja käyttäytyvät kuin herranenkelit, ja äiti saa nauttia hiljaisen hetken kahdestaan vauvan kanssa. Sillä aikaa toisaalla isillä on jo seuraava "projekti" suunnitteilla.
 |
| Sen siitä saa... |
 |
| ...kun lähtee lasten kanssa retkelle. |
 |
| Lepotaukoja oli paljon, ja niillä ehdittiin tutkimaan jälkiä hiekassa. Huomatkaa myös kuvaajan uudet kestävämmät varvastossut nimeltään 'double pluggers'. Nyt olen melkein oikea aussi! |
 |
| Haaksirikkoutuneet |
 |
| Niistä varoitellaan kyllä... |
 |
| ...mutta ei niitä missään näy, edes pyydyksissä. Pettymys. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti