Me mennään bussilla!: Mistä on pienet tytöt tehty?

Mistä lienee pienet tytöt tehty, kun tyynyn alta löytyy milloin kauniita kiviä ja simpukoita, milloin perhosen siipi tai kuollut koppakuoriainen. Tänään astuin kengurun hampaaseen, jonka joku tytöistä oli säästänyt aarteenaan. Voin kertoa, että se aarre päätyi sinne mistä oli tullutkin: maaksi olet sinä jälleen tuleva, sano.

Jos nyt kuitenkin astuisin kengurunhampaasta vähän sivupoluille, samalla kun yritän helpottaa tyttöjen huoneen epäjärjestyksestä ja sotkusta aiheutunutta ahdistusta. Jos tyttöjen huoneesta löytyykin kasapäin kiviä ja simpukoita, miksi se minua niin kiusaa? Niin kuin Mary Douglas klassikossaan Puhtaus ja vaara esittää, lika ei ole mitään sen kummempaa kuin ainetta väärässä paikassa. Esimerkki: ruoka ei ole likaista, mutta ruokatahra vaatteessa on likaa. Tai: hiekka ei ole likaa, kun se on pihatiellä. Likaa hiekasta tulee vasta sisälle joutuessaan. Ihminen jäsentää havaintojaan yhteisönsä luokittelujärjestelmän kautta, eli 'lian' käsitekin on relatiivista, ja usein sidonnainen kulttuuriin. Tietysti lian välttäminen on usein myös hygieniakysymys, mutta hyvin usein käsite liasta vaihtelee kulttuurien tai jopa perheyksiköiden välillä riippuen siitä, miten ne ympäristöään järjestävät.
Tähän minä turvaudun, kun lika ja sekasotku kotibussissa oikein ahdistaa. Se on kaikki vaan minun pään sisällä; opittua ajattelua mitä voi muuttaa ja mistä voi päästää irti. Piiska piiloon, ja lepo!

Sama pätee lapsenkasvatukseen: ei tarvitse kaikkien pienten tyttöjen reseptissä olla kanelia ja kinuskia ja ballerinahameita, tai poikien suosikkina sammakoita ja traktoreita, jos se ei ole luonnistuakseen. Meillä esimerkiksi on yhteen tytöistä hulahtanut aimo annos chiliä... Aina voi oppia päästämään irti opituista malleista, pinttyneistä tavoista ja naapurin äijän mielipiteistä, ja antaa kauniiden kukkien kukkia vaan!