Minä olen rikas

Ei, en minä lotossa voittanut (kun en edes lottoa), mutta rikkauteni löytyi oivalluksesta, ajatuksesta, jonka sain lahjaksi lukiessani Borroloolan historiaa. Täällä asui 1900-luvun alussa mies nimeltä Roger Jose, jota kutsuttiin Borroloolan erakoksi ja jonka mottona oli "Man's richness is the fewness of his needs." (Vapaa suomennos: mitä vähemmän tarvitsemme, sitä rikkaampia olemme.)

Minäkin tunnen joskus, usein, melkein päivittäin erakoitumisen tarvetta, johtuneeko se siitä etten yksinkertaisesti koskaan saa olla yksin tai siitä, että koen muiden ihmisten, ulkopuolisten, elämäntavat häiritsevinä. Käsivarren mitta on usein käytössä, että oma elämä pysyy paremmassa järjestyksessä. Ensi viikosta lähtien käsivarren mitta ei riitä, vaan lähimpiin naapureihin otetaan kunnolla etäisyyttä: kokonaiset 120 kilometriä. Paikalliset ovat tarjonneet meille erämajaansa käyttöömme, erämailla toden tosiaan!

Liialla tavaramäärällä on minuun samanlainen vaikutus kuin ihmispaljoudella: häiriötekijöitä molemmat. Mieli sakeutuu, ajatusten virta hidastuu, kun pitää erikseen tutkia ja tarkkailla jokaista ympärillä olevaa ihmistä ja esinettä. Ja kun vaatii vähän, omistaa vähän ja tarvitsee vähän, jokainen yksittäinen asia ja ihmissuhde tuntuu merkityksellisemmältä. Kun kerran tarkoituksella tai vahingossa hävitin kaikki puhelinkontaktit, ja keräsin pikkuhiljaa takaisin vain muutaman, kaikkein tärkeimmän, sain seulottua jyvät akanoista. Miksi? Jostain sisäisestä tarpeesta jatkuvasti järjestää ja muokata, hylätä vanha ja tarpeeton, arvottaa ja arvioida kaiken lähellä olevan merkityksellisyyttä.

Joskus yritin kerätä sanoja ja lauseita samalla epätoivon vimmalla kuin jotkut muut materiaa. Kirjoitin ylös omia ajatuksia, tein muistiinpanoja lukiessani kirjoja. Ja sitten päästin irti. Yksi asia pätee nyt, toinen jossain muussa tilanteessa. Ei minun tarvitse kaikkia ajatuksia mukana kantaa. Paitsi rikas, myös vapaa!

Liian paljon, liian lähellä