Meidän leirin lähellä kulkee dingoja. Ensin kuulimme niiden ulvovan yöllä, nyt olemme nähneet niitä jo useampana päivänä läheisissä puskissa. Tuntuvat olevan kovasti kiinnostuneita meistä, ja me niistä. Usein havahdun päivällä siihen tunteeseen, että joku pitää minua silmällä, ja pienen hakemisen jälkeen näen kullanruskean hahmon aukion toisella laidalla, tarkkailemassa minua. Siinä seisotaan toisiamme tuijottaen, kunnes minä lähden lähestymään kameran kanssa. Olkansa yli vilkuillen toinen lähtee jolkottelemaan pois, aina välillä tarkistaen missä minä menen.
Päivällä nämä kohtaamiset ovat kutkuttavan jänniä. Dingo on kuitenkin
vain sudensukuinen villi koira, ja minähän olen tietysti erittäin eläinrakas. Mutta yöllä ulkona tähtitaivasta ihaillessani, kun lapset jo nukkuvat eikä mies ole vielä palannut koko päivän kestäneeltä kalastus- ja metsästysretkeltä, minä olen se, joka jolkottelee dingojen ulvontaa karkuun.
Tänä aamuna heräsin lasten metelöintiin; dingopuoli koiramme oli tekemässä tuttavuutta kauan kadotettujen sukulaistensa kanssa. Laumaan näyttää kuuluvan ainakin kolme aikuista, ja pentujen jälkiä olemme nähneet kuivuneen joen pohjalla. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mihin suuntaan (ystävyys)suhde kehittyy.
Sekavia tunteita minussa herätti myös miesten metsästysretken saalis. Kalaa tuli paljon ja monenlaisia, mutta kanssametsästäjien paatissa oli myös merikilpikonna. Tähän minun on edelleen vaikea suhtautua. Minä tiedän, että se on alkuperäiskansan oikeus, ja että tämä on paikallisten perinteistä ruokaa. Ja puolustuksena mainittakoon vielä, että kilpikonna pyydystettiin merkittävää tapahtumaa varten. Mutta minä kun olen tällainen marjanpoimija, en mies enkä metsästäjä, osallistun mieluummin aboriginaalinaisten askareisiin, vaikka sitten perinteiseen kulotukseen.
Eilen meitä siis myös savustettiin, ja kunnolla. Nyt on perinteisen kulotuksen aika, ja paikalliset kävivät polttamassa puskaa rannan puolelta. Hyvin palaa, ja savuaa. Ollaan kuin savustetut silakat, mutta onneksi turvallisen matkan päässä tulipalosta. Eikä se kulotus pahasta ole, vaikka kaikki hetken aikaa näyttääkin kuolleelta: puut syntyvät uudelleen, entistä vihreämpinä, tässä auringonhaalistamassa maastossa.
 |
| Tässä pojat mittailevat toisiaan turvallisen kaukaa, Jiniba ja villiserkku... |
 |
| ...ja ystävällisissä merkeissä tutustuivat lähempääkin. |
 |
| Isi ja tytöt luontoretkellä. Keihäs varmuudeksi mukana villisikoja vastaan. |
 |
| Aarteita kuivuneesta joesta löytyy monenlaisia. |
 |
| Vauvakin kulki kätevästi mukana, vaikka isoveljen ilme sanookin muuta. |
 |
| Ja löytyihän niitä, dingonpojan jälkiä... |
 |
| ...tästä pandanuspalmujen paratiisista. |
 |
| Mustat kakadut mittailivat kulotuksen laajuutta... |
 |
| ...minä vain miehen kalasaalista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti