Sade, sade tule jo

"Rain, rain, go away. Come back another day." Näin menee tuttu lastenloru, mutta sitä ei meillä rallateta. Viimeisen puolen vuoden aikana on satanut kolme kertaa (ja tämä on varmaa tietoa!), joten lapsetkin kaipaavat jo sadetta.

Joka päivä on kuuman kostea 38 astetta, mutta sadetta ei näy, ei kuulu. Komeita pilvimuodostelmia kerääntyy kyllä taivaalle, ja välillä saamme iltayöstä nauttia upeasta salamasodasta, mutta kunnon ukkosmyrsky sateineen tuntuu olevan vielä kaukana.

Noin niin kuin suurinpiirtein sadekuukaudet ovat kaikki ärrälliset kuukaudet, alkuna September, loppuna April. Nyt mennään jo marraskuussa - mihin mahtuu ärräpäitä ja sateita Suomessakin - mutta edelleen Australian pohjoinen on kuuma ja kuiva. Alueen alkuperäisväestö Bininj/Mungguy jakaa Kakadun vuodenajat kuuteen osaan, ja nyt ollaan heidän mukaan välikaudessa (Gunumeleng): kunnolla sadekausi alkaa vasta joulun jälkeen (Gudjewg), ja myrskyistä mahtavimmat saapuvat yleensä vasta monsuunikauden lopulla (Banggerreng).

Mutta nyt mennään näillä säillä ja kestetään siitä aiheutuvat pienet epämukavuudet. Varvastossut kun jättää hetkeksi ulos aurinkoon, saa jalkapohjat kunnon shokkihoitoa kun lähtee ne jalassa taas johonkin läpyttämään. Päivän kuumimpaan aikaan hengitysilma on kuumaa ja raskasta niin kuin saunassa, ja kuumuus kietoutuu iholle kuin hikinen lakana. Suihkussa käynti virkistää muutaman minuutin, mutta sitten hiki virtaa taas.

Tykkäänkö vielä auringosta ja etelän lämmöstä? Kyllä vaan, vaikka kesäkuukaudet muuttavatkin päivärytmiä uuteen kuosiin. Päivällä syödään kevyesti, ja varsinkin lapset elävät hedelmillä. Illalla vasta syödään lämmin ateria. Ulkoillaan aikaisin aamulla tai myöhemmin iltapäivällä. Uidaan paljon, liikutaan muuten vähemmän. Juodaan paljon vettä ja kylmää maitoa. Kuumimpaan aikaan istutaan ilmastoidussa huoneessa ja tehdään koulutöitä. Luontoäidin seuraavaa siirtoa odotellessa.

Matkahommissa

Ennen linja-autoon muuttoa isi oli usein matkahommissa - jopa kuukausia kerrallaan poissa kotoa. Nyt matkahommat tarkoittaa meille jotain ihan muuta: mies löytää töitä matkan varrelta, ja pysymme paikallaan useamman kuukauden - tai esimerkiksi rakennusurakan keston - ajan. Tällä kertaa minä huomasin työilmoituksen netissä ja lähetin hakemuksen miehen puolesta sähköpostitse. Isille soitettiin jo seuraavana päivänä, lähdettyämme ajamaan Alice Springsistä, joten haastattelu käytiin puhelimitse tienposkessa.

Ja nyt olemme täällä, Kakadun luonnonpuistossa! Työ on miehelle tuttua rakennus- ja huoltotyötä, ja antaa hänelle pienen paussin täyspäiväisestä lastenkasvatuksesta, joka bussiin muutettuamme on vaatinut pientä totuttelua. Äiti ja lapset saivat työetuna käyttöoikeuden hotellin uima-altaaseen, ja vapaa-ajalla pääsemme toivottavasti tutkimaan Kakadun ihmeitä.

Tänne ajaessamme ei tullut otettua kuvia, kun molemmilla oli kädet ratissa koko matkan Borroloolasta Jabiruun: isi ajoi isoa, äiti pikkubussia. Lapset istuivat vuorotellen molemmissa. Olisi tietysti ollut mukava saada kuvia matkalla nähdyistä vesipuhveleista ja villiaaseista, mutta tuhannen kilometrin ajomatka oli tällä kertaa tarpeeksi vaativa ilman valokuvaushaastettakin. Ja ehkäpä meille tarjoutuu Kakadussa asuessa vielä tilaisuus valokuvaamiseen, varsinkin jos sadekausi vihdoin käynnistyisi ja herättäisi kuumuudessa paahtuvan ympäristön uudelleen eloon.

Työhaastattelu puhelimitse matkalaisten tyyliin: tien poskessa matkalla jonnekin

Tälle matkalle piti pakata molemmat bussit: Mustanaamio ja hänen Dianansa

Ei pöllömpi (barking owl) paikka...

...tämä Jabiru...

...keskellä Kakadun luonnonpuistoa.

Lähtemisen haikeus

Lähteminen ei ole aina helppoa, vaikka me olemme ehtineet sitä jo harjoitella. Mitä enemmän bussi kulkee ja maisemat vaihtuu, sitä helpommaksi tulee liike, irrallisuus ja minun mieleni vapaus. Mutta paikallaan ollessa sitä aika helposti alkaa työntää varpaitaan syvemmälle hiekkaan, jämähtää sillä tutulla ja turvallisella tapaa, ja luoda verkostoja ihmisiin ja eläimiin. Ei siinä kauan mene, kun lähteminen tuntuu jo vaikealta.

Borroloolan eläimet tulivat muutaman kuukauden aikana erityisen rakkaiksi, ne dingotkin. Eniten meidän hevoshullu 5-vuotias jää kaipaamaan hevosystäviään, villejä ja vapaita, jotka viimeisellä viikolla tulivat tervehtimään meitä bussille. Oli jäähyväisten aika.

Ystävämme pelastama villivarsa

Pieni kohtaa pienen

Tämän pikkupupun näkeminen ilahdutti lapsia kovasti, koska Queenslandin osavaltiossa lemmikkipupun pitäminen on kielletty kymppitonnin sakkojen uhalla.

Omaa Jinibaakin tulee välillä huomioitua

Tutuksi tullut "Kenkä"-kenguru kohtaa meidän klaanin...

...ennen kuin lähti lipettiin.

Nämä janoiset veijarit olivat yhtenä aamuna vetäneet bussin vesiletkun irti...

...ja hevoshullumme sai herätä yöunesta päiväunelmiensa täyttymykseen. Hello horses! And good bye...

Elämänlähde

Sillä aikaa kun oma äitini nauttii kylpylälomasta Eestissä - terveisiä! - me löysimme pienen elämänlähteen kaiken kuumuuden ja kuivuuden keskellä täältä etelästä.
Elämänlähteen, toden totta! Vesi on voidellut väsyneen perheen parempaan terveyteen ihan muutamassa päivässä, ja sai jopa tuuditettua pienimmän ihmisen uneen isänsä sylissä, kerrankin ilman äidinmaitoa. Onko suloisempaa ajatusta kuin uinahtaa veden solinaan, pehmeään ja turvalliseen syliin?

Vuosia sitten ihmettelin perisuomalaiseen tapaan, missä muut hoitavat ihoaan, niveliään ja sieluaan, kun ei heitä ole saunalla siunattu, mutta näinpä niitä vaihtoehtoja näköjään löytyy, vaikka sitä suomalaista saunaa ikävä onkin. Sattuipa kun niin, että kaksi päivää lämpimässä luonnonlähteessä pehmitti äidin sinnikkään kuivat anturat, voiteli hiukset kiiltäväksi ja silmät säihkyviksi, ja huolsi arkihuolista rutistuneen mielen uuteen kuosiin. Vaikka taisi kunnon lepo tehdä tehtävänsä myös, ei olisi pelkkä lähde riittänyt. Kun äiti lakkasi jankuttamasta ja antoi lasten uida, sukeltaa ja hyppiä vaan! Niin kuin lapsuuden kesinä kuuluukin: Leporannassa, Putkijärvellä tai Matarankan kuumissa lähteissä, missä sitä nyt ihminen lapsuutensa viettääkin.

Katherine hot springs

Siellä sai hyppiä, sukeltaa ja uida...

...mennä ihan umpiuppeluksiin (samalla kun kirjoittaja nauttii sanahumalasta).

Voi ottaa ihan rennosti ja halailla vaan, jos pienin ei just nuku veden lauluun.

Innolla marssittiin myös Matarankan kuumiin lähteisiin...

...pitkän ajopäivän päätteeksi.

Nämä varoitukset kannattaa ottaa kuitenkin vakavasti varsinkin sadekauden aikana: joet tulvii ja krokotiilit liikkuu.

Pirun silmämunat

Näin Halloweenin jälkeen - joka jäi meillä karmean mahataudin varjoon - voi hyvinkin kirjoittaa pirun silmämunista, jotka eivät ole minkään sortin munia vaan suuria graniittikuulia. Meidän melkein 3-vuotias kun sekoittaa sujuvasti englanninkielen sanat 'marble' ja 'eyeball'. Tässä kuvia kuuluisista kuulista, Karlu Karlu eli Devils Marbles, vaikka ollaankin jo muissa maisemissa.

Tämä tyttö ei yritä harmaan eikä punaisen kiven läpi, vaan meinaa poistaa pikkuesteet.

Bussikin maastoutui hyvin tähän maisemaan, kun täällä aamulla heräiltiin.

Kukkulan kuningas

Auringon syleilemät pirun kuulat

Ja toiset sai taas kiipeillä. Siitä - ja uimisesta - nämä tytöt ei saa koskaan tarpeekseen.

Juoskaa lapset, juoskaa, että jaksatte bussimatkalla nukkua!