Me mennään bussilla!

Me mennään bussilla!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Elämä on...

Erään ystäväni tasapainottelu elämän ilojen ja surujen välillä on saanut minut viime aikoina miettimään elämän risukasoja ja auringonpaistetta (tai edes pienen pieniä säteitä, jos ei muuta). Siellä auringon puolella pysyminen on välillä niin pienestä kiinni, ja toisinaan varjo ei meinaa millään väistyä, vaikka uusia ilonaiheita ilmaantuisikin.

Tämä perusasetelma ei muutu, asui sitten missä tahansa. Tasapainottelemaan täytyy oppia, usein koko loppuelämän ajan. Meidän bussimatkan varrellekin on tullut monenlaisia vastakohtia lähiviikkoina. 

Joskus ollaan pysäköity lähiöissä, jotka muistuttavat enemmän kaatopaikkaa...

...ja toisinaan herätty paratiisissa.

Joskus kiukuttaa, itkettää, suututtaa, harmittaa...

...ja seuraavaksi kaikki on pelkkää iloa, naurua ja tanssia.

Joskus kaikki hajoaa käsiin...

...ja toisinaan kaikki paikat kiiltää, vanhassa ja väsyneessäkin.

Elämän ja itsensä hyväksyminen sellaisenaan ei ole helppoa. Olisinko onnellisempi jos minulla olisi enemmän omaisuutta tai parempi työpaikka, jos terveys ei rajoittaisi liikkumistani, jos lapset eivät kiukuttelisi, jos puoliso tiskaisi useammin, jos edes joskus paistaisi aurinko? Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, tai vaihtaa sen kiitoskukkasiin: keltainen vastaankulkijalle lämpimästä hymystä, punainen lapsille isosta halauksesta, sininen puolisolle, joka heräsi yöllä lapsen itkuun ja antoi minun nukkua, oranssi keholleni, joka jaksaa aina vaan kantaa vauvan, lapset, minut, ilman kipuja ja vaivoja. Ainakin toistaiseksi. Ja näitä kiitoskukkasia voi kasvattaa, erivärisiä ja erilaisia, yllättävän helposti!

Toivottavasti sinäkin löydät valon, joka johtaa sinut takaisin plussan puolelle, ystäväni. 

6 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus Jonna! Näin se on. Ihanaa muutenkin seurata teidän elämää tämän blogin välityksellä, täältä maapallon toiselta puolelta. Terveisiä Suomen alkavasta keväästä! -Anni

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anni, ilo kuulla sinusta! Kerrothan terveisiä koko perheelle Suomen kauniiseen kevääseen.

    VastaaPoista
  3. Osui ja upposi. Hyväksymistä harjoitellen, laura

    VastaaPoista
  4. Laura, sitä harjoitellaan täälläkin aina vaan!

    VastaaPoista
  5. Itkin tätä lukiessani. Aina ei asennekaan auta, vaikka kuinka yrittäisi. Ehkä kyseessä on sitten jo sairaus tai suru, jonka kanssa joutuu elämään loppuun asti. Sitä opetellessa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kun luit. Olet ajatuksissa.

    VastaaPoista