Tämä kaikki siis ihan vain siksi, ettei jostain syystä tule aina tehtyä niin kuin valvova silmä opastaa: "Slip! Slop! Slap!" sanotaan jo Australian 80-luvun ihosyöpäkampanjassakin. Oikeassa ovat, varmasti, auringon haitallisilta säteiltä ON syytä suojautua. Mutta enpä minä ilman paitaa kehtaisi ulkosalla loikkiakaan, mahanahka kuin äitikengurun venynyt pussi, samasta syystä molemmilla. Sitä aurinkovoidetta ei kyllã ihan joka päivä viitsisi läträtä iholle, haitallisia kemikaaleja on kai siinäkin. Hatun käyttöä vastaan en keksi mitään perusteluja, mitä nyt pää saattaa hiota. Eli paita päälle, rasvaa pintaan ja hattu päähän aina ennen auringossa ulkoilua.
Suomessa asuessani käytin tuhottomasti arvokasta energiaa haikailemalla lämpöön ja aurinkoon. Syyskuun alussa olisin helposti voinut käydä talviunille ja herätä vasta toukokuun lopulla, ihan vaan pimeyttä ja kylmyyttä välttääkseni. Mutta kyllä minä toisaalta täällä auringonpolttamassa maassa joskus salaa kaipaan marraskuun räntäsateita; saisinpahan hyvällä omatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa. Ihan koko päiväksi. Enkä pistäisi nenääni ulos edes raitista ilmaa vetämään. Täällä auringossa en tietenkään voi heittää hukkaan kaunista ulkoilupäivää ja jäädä sängynpohjalle lojumaan: ylös, ulos ja lenkille! Ja pyykkiä pesemään kun nyt hyvin kuivuvatkin...
Mutta jos totta puhutaan, niin mielelläni minä auringossa kylven. Imen säteitä ahnaasti itseeni, ja ehkä vielä joskus sisäinen aurinkoni paistaa niin valoisana ja lämpimänä, ettei sillä ole väliä mitä ulkona sataa, sillä minulla on hyvä olla.
Tähän loppuun vielä sarja kuvia, joissa photobombaajana aurinko, salaa verhon raosta. Keskipäivällä otettuja valokuvia katsoessakin tekee mieli siristellä silmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti