Me mennään bussilla!: Arkihuolesi kaikki heitä

Minä en ole luonteeltani kovin pedantti, mutta jonkinlaista järjestystä minunkin on pitänyt oppia, että arki pelaa kuuden lapsen kanssa 24/7. Ei meillä ole minuuttiaikataulua, ei kotityölistaa eikä lukujärjestystä, mutta jotenkin kaikki tulee kuitenkin lopulta tehtyä. Yritän myös kannustaa lapsia oma-aloitteisuuteen (silloinkin, kun tiedän että seurauksena on iso sotku), ja olla tuputtamatta työtehtäviä, jotka eivät tunnu mielekkäiltä lapsille. Eilen aamulla isot tytöt tarjoilivat aamupalan pienemmille sisaruksille ja aamiaisvieraalleen, tänään järjestivät vaatelaatikkonsa. Yleensä yksi lapsista tekee aloitteen, ja muut seuraavat. Yksi tytöistä rakastaa järjestystä, ja keksii usein järjestystehtäviä sisaruksilleen, toinen taas ottaa mielellään opettajan roolin ja valvoo, että kaikki tekevät koulutehtävänsä. Hampaanpesu lähtee yleensä yhden lapsen hyvästä ideasta, jota toiset seuraavat, ja vauvan vaippaa vaihtaisivat mielellään kaikki, neljävuotiaskin. Kaksivuotiasta sen sijaan ei saa pysymään poissa keittiöstä; hän kuorisi porkkanoita ja tiskaisi kaiket päivät, jos saisi itse päättää. Yhtä ei saa osallistumaan siivoukseen vaikka miten pyytäisi, mutta kun sille päälle sattuu, viisivuotias siivoaa koko bussin.

Mikä työ jää enää tämän jälkeen vanhemmalle? Lapset tekevät mielellään melkein mitä vaan, jos heille antaa vapaat kädet. Siksi kai Tommi ja Annikakin karkasivat jatkuvasti Peppi Pitkätossun Huvikumpuun: siellä sai ottaa vastuuta, olla itsenäinen, tehdä itse päätöksiä. Kun lapselle antaa tilaa valita itse, hän tekee yllättävän usein hyviä päätöksiä. Vastarintaan noustaan, kun joku (vanhempi) jatkuvasti komentaa ja korjaa, eikä lapsen tekemä ole riittävän hyvä tai oikein. Vanhempi pääsisi kaikkein helpoimmalla, jos hyväksyisi sen tosiasian, ettei vanhempia juuri muuhun tarvita kuin vastaamaan lasten loputtomiin kysymyksiin, lohduttamaan, ja siivoamaan sotkut (lue: itsenäisen työn jäljet). Ja olemaan tuki ja turva silloin kun lapsi sitä tarvitsee. Tämä ei tietenkään ole aina helppoa, kun vanhemmalla on aikatauluja, menoja, kiireitä, joihin lasten tarpeet pyritään sovittamaan: "Sinun täytyy nyt odottaa, kun minulla on puhelu/ruuanlaitto/sähköposti/vaipanvaihto/moni muu kesken..." Valtapeliäkö se on, jos ei vanhempi voi aikataulustaan joustaa? Olisihan se kiva jos kaikkien kuminauha välillä venyisi, eikä aina lasten vaan.