Pyhä äiti(lehmä) ja ainainen arki

Meillä oli eilen illalla ihan oma ilotulitus, kun paikalliset toivat Pohjois-Territorion vuosipäivän juhlinnasta jääneitä raketteja mukanaan. Meillä oli tähtisadetta, ja ties mitä poksuvaa iloa. Mutta siitä oli kuulkaa loisto ja kimallus kaukana, kun kaksivuotias huusi kurkku suorana yliväsymystään koko esityksen ajan...

'Bling bling' puuttuu myös niistä päivistä, kun herää aamulla maitoläikästä (oma), tai pissaläikästä (toisen). Tai yöllä monta kertaa siihen, kun joku kiipeää viereen tai jaloksiin nukkumaan ("Äiti mä tulen tähän vähän köllöttämään..."), tai kun mies huutaa unissaan äitiä, suomeksi, eikä se edes ole hänen äidinkielensä. Minusta on tullut lypsylehmä, siivoojatäti, pyykkäriämmä, näyttelijä, järjestysMIES (niin kuin se Suomessa asuessani oli vielä nimeltään), hovipalvelija, opettaja, oppilas, sairaanhoitaja, mahdottoman tärkeä ja ehdottomasti korvaamaton! Joku voisi ehkä huomata, etten kehdannut omia kokin roolia itselleni (voiko makaroninkeittäjää kokiksi kutsua) tai urheiluvalmentajan (niin kuin joku jo yläastevuosina minulle kommentoi: "SINÄKÖ lähtisit Ahvenanmaalle PYÖRÄILEMÄÄN?" Ei tiennyt kaveri, että minkä urheilullisuudessa häviän, sinnikyydessä voitan, mutta se on taas tarina erikseen.) Minä se osaan eksyä sivupoluille, jos joku. Jätetään siis se suunnistajan rooli myös pois.

Hei nythän elämä alkaa jo näyttää aika höyhenenkevyeltä, kun sain muutaman suorituspaineen poistettua listalta! Vaan ei ole äitiys ja arki aina niin kuin kirkon ikoneissa, vaan aika rumaa ja raadollista toisinaan myös. Kurkatkaa vaikka kuvaa Tyko Sallisen maalaamasta imettäjä-äidistä, jos haluatte nähdä tositaidetta tosielämän tosinaisista. Ei Sallinen vaimoaan rumaksi maalannut; vaimo varmasti OLI usein aika ruma.
Unettomista öistä, synnytyksen jälkeisestä vuodosta ja rohtuneista nänneistä on madonnamaisuus kaukana. Mutta kuka tässä mikään Madonna haluaa ollakaan, kun kiitosta satelee marttyyrille päivittäin: Hurmaavia hampaattomia hymyjä, riemunremakkaa, laulua laulua laulua, halauksia, silityksiä, märkiä pusuja. Ehkä sitä taas jaksaa päivän jos toisenkin!

"Äiti sä olet kaunis", lapsi kiittää, ja piirtää muotokuvan.

Loistetta loistetta,

tähtisadetaikoja, 

ja arjen akrobatiaa. Hyvin on tasapainoiltava, että ehjänä selviää.