Lapsuuden kesät ja kesäverhot

Meillä vaihdettiin Suomessa aina kevätsiivouksen yhteydessä kesäverhot ikkunoihin. Annettiin auringon tulla tupaan, kun sitä oli kerrankin saatavilla. Aussiystäväni ihmetteli taannoin, että miten suomalaiset millään nukkuvat kesän valoisimpaan aikaan, pimennysverhot ikkunoissako? Ei nukuta ei, hillutaan ulkona valoisat yöt läpeensä, ja kerätään iloa ja valoa talvea varten varastoon. Ihan niin kuin marjat ja muutkin. Kerätään mustikat, mansikat, karviaiset, vadelmat, viinimarjat, puolukat, karpalot, hillat - lepo - kanttarellit, tatit suppilovahverot - lepo - nostetaan perunat, porkkanat, avomaankurkut, sipulit, punajuuret - lepo - kaadetaan, sirkkelöidään, klapitetaan puut. Että on talvella sitten kystä kyllä ja lämpöä nurkissa. Minun on välillä ihan jumalaton ikävä tuota kiivasta perkaamista, säilömistä, pilkkomista ja pakastamista. Talveen valmistautumista. Pohjolassa jos missä on elämässä selkeä järjestys ja rytmi vuodenaikojen mukaan.

Ja kun kaikista näistä herkuista päästään nauttimaan, tapahtuu sekin tietyn kaavan mukaan. Toinen aussiystäväni luonnehti keitetyn perunan kuorimista suomalaiseksi ruokarukoukseksi. Minäkin muistan, kuinka suurella hartaudella sitä haarukan päässä istuvaa kuumaa perunaa kuorittiin, ja samalla varottiin polttamasta pieniä sormia, ja perunan hajoamista haarukkaan. Tuli siinä tosiaan vietettyä muutama hiljainen hetki äiti maan antimia siunaten. Tai rupisia perunoita kiroten. 

Kellari ja kylmiö olivat niin kotona kuin mummolassakin lapsena suosikkipaikkoja. Kotikellarissa oli hyllyittäin mehupulloja, saaveittain suolakurkkuja, ja laarikaupalla multaisia, syksyltä tuoksuvia perunoita. Pakasteesta otin usein litran purkin mansikoita, joita hampaat jäässä ja lusikka vääränä söin. 

Ei ole asiat huonosti nyt, kun voin pistää banaania poskeen vuoden ympäriinsä, mutta noihin muistiin säilöttyihin lapsuuden muistoihin ei ole kenenkään koskeminen: niissä aurinko paistaa ja elämä hymyilee, verhonkin läpi.

Täällä Australiassa pirteän oranssit valoverhot vaihtui äkkiä paksuihin "talviverhoihin": ei sitä valon määrää kestä aamukuudelta kukaan!