Me mennään bussilla!

Me mennään bussilla!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kielipuoli

"Oli ennen onnimanni, onnimannista matikka, matikasta maitopyörä, maitopyörästä pytikkä..." Sarjassamme suomalaisia loruja, joissa ei ole päätä eikä häntää. Enää. Kieli muuttuu, ja niin minäkin. Kymmenen vuotta ulkosuomalaisena on tehnyt tehtävänsä, enkä minä taida puhua kovin täydellistä - tai edes sujuvaa - suomea. Blogin kirjoittaminen auttaa jonkun verran pitämään yllä kirjoitettua kieltä, ja Skypen kautta puhun suomea vanhempieni kanssa mahdollisimman usein. Mutta täällä Australiassa meillä ei juurikaan ole suomalaisia ystäviä, joten lasten suomen kieli on kopio omastani: lounaismurteisesta, satunnaisilla savon sanoilla höystetystä suomen kielestä.

Ja myönnettävä se on, että kyllä minun puheeni joukkoon eksyy nykyään englanninkielisiä sanojakin vaikka joskus vannoin, että kielet on pidettävä erillään, ettei lasten kielet sekoitu. Niinpä nelivuotias tuli eilen kertomaan minulle, että "sisko on ihan buggered". Nauraa kihitteli siihen päälle, kovin innoissaan kun oli uuden sanan oppimisesta. Tällaisesta sanojen ja kielten sekoittumisesta en vielä osaa (onneksi) kovin huolissani olla, hienosti kun ovat kaikki lapset oppineet ilmaisemaan itseään molemmilla kielillä. On meillä tietysti vuosien saatossa syntynyt vaikka mitä kielisolmuja, mutta kaikki on toistaiseksi pystytty avaamaan. Nelivuotiaamme esimerkiksi puhui vielä muutama kuukausi sitten vain suomea isälleen, jolla on hallussa vain yksinkertaisinta sanastoa. Toisaalta viisivuotiaallemme englannin kieli näyttää olevan leikeissäkin ykköskieli.

Vaikka isi ei puhui lasten kanssa fidziä, joitakin sanoja lapset käyttävät englanninkielisten vastineiden sijaan aina isänsä kanssa puhuessaan. Isi on lasten suussa aina ollut "Ta", ja ukkosmyrsky saa lapset hihkumaan "kuru kuru". Paljon aktiivisanastoa enemmän he tietysti ymmärtävät, ja minäkin olen vuosien varrella väkisinkin oppinut ymmärtämään lyhyitä keskustelunpätkiä ja usein käytettyjä lauseita. Onhan minun pitänyt oppia, ettei mies suinkaan lasta typeräksi soimaa huutaessaan "tollo", vaan kehottaa kiirehtimään. Ja liharuuista erottaa toki possun kanasta, vaikka ruuasta riippumatta toistaakin sanaa "kana" (syö).

Joskus koen haikeutta siitä, etten voi kommunikoida miehen perheen kanssa heidän äidinkielellään, tai että mies ei voi lukea vaikka näitä blogitekstejäni. Mutta loppujen lopuksi sanat ovat vain osa kommunikaatiota, eivätkä nekään yksin riitä ilmaisemaan kaikkea. Ja valitettavan usein niitä vielä tulkitaan väärin. Ilmeet, eleet, kehonkieli ja joskus jopa toisen ihmisen ajatusten lukeminen ovat kaikki tarpeen hyvässä viestintäyhteydessä, oli puhekieli mikä hyvänsä.


Hymy...
Sanaton viestintä...
Kasa sovittuja symboleja ja äänteitä...

...mutta parhaimmillaan niiden avulla voi levittää tärkeää sanomaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti