Me mennään bussilla!

Me mennään bussilla!

tiistai 26. toukokuuta 2015

Vaarallisilla vesillä

Borroloola on pieni, noin 900 asukkaan yhteisö Carpentarian lahden pohjukassa, Pohjois-Territorion puolella. Tunnelma on samanlainen kuin Kalumburussa aikoinaan, kun ensimmäisen kerran sain tutustua aboriginaalikulttuuriin kaukaisessa yhteisössä. Mutta paikallisiin tutustuminen tuntuu täällä vaikeammalta, ihmiset vaikuttavat haavoittuneilta, jopa katkerilta, ja historia vahvistaa sen syyt, jos joku vain haluaa ne tarinat kuulla. Mutta moni uudisasukas ei halua edetä vaarallisille vesille, vaan ummistaa mieluummin silmänsä rasismilta, joka yhä elää vahvana aboriginaalien ja uusien australialaisten keskuudessa.

Me saimme kuulla kasan tarinoita alueen vaikeasta historiasta, eikä niitä ole helppo niellä, edes vuosisata tapahtumien jälkeen. Mutta niin kuin aina, elämässä täytyy pyrkiä katsomaan eteenpäin, ja uusin sukupolvi osaa toivottavasti keskittyä tulevaisuuden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Meille Borroloola ei onneksi tarjoa vaarallisia tilanteita, mutta melko vaarallisille kalastusvesille olemme eksyneet: kunnon ruokakalaa emme ole onnistuneet näistä vesistä pyydystämään, mutta toinen toistaan hurjempia hirviöitä kylläkin. Ensin onkeen tarttui kivikala (velhokala), joka on ilmeisesti yksi maailman myrkyllisimpiä kaloja. Onneksi näissä vesissä ei voi muutenkaan uida krokotiilivaaran takia, sillä pahaa-aavistamaton uimari voisi helposti erehtyä luulemaan kivikalaa kiveksi ja astua suoraan sen myrkkyä erittävän piikin päälle. Vaikka joissain lähteissä sanotaan, että aboriginaalit osaavat käsitellä kivikalan syömäkelpoiseksi, meille ei kukaan tarjonnut reseptiä, vaan neuvoivat heittämään kalan heti takaisin veteen.

Seuraavaksi epäonnisen kalastajan onkeen tarttui keihäsrausku, jolla on häntänä myrkyllinen keihäs. Tunnettu krokotiilinmetsästäjä Steve Irwin kuoli rauskun iskiessä häntä myrkkypiikillään suoraan sydämeen, mutta näin vakavia onnettomuuksia ei onneksi pitkästä ja vaarallisen näköisestä hännästä huolimatta kovin usein tapahdu. Ja ruuaksi ei tästäkään kalasta ole, jos ei sitten ota oppia malesialaisesta ruokakulttuurista, missä erityisesti rauskun siipiosa on suurta herkkua sambal-kastikkeen kanssa.

Rauskun jälkeen perheen kalamies sai vihdoin virveliinsä jotain suurta. Vapa taipui, ja kalamies joutui jopa juoksemaan muutaman askeleen mudan likaamassa rantavedessä saalista väsyttäessään. Tytöt kirkuivat krokotiilivaaraa, mutta saalistajasta ei onneksi tullut saalista, ja pitkän taistelun jälkeen suuri jokihirviö - joka myöhemmän tutkimuksen mukaan osoittautui jättimeriahveneksi -  saatiin väsytettyä sen verran että kalavaleesta tuli totta valokuva-aineiston kautta. Ja oli sillä affenella sitten kokoa!

Neljäs, ja tällä erää viimeinen, vaarallinen merenelävä ei onneksi tarttunut koukkuun, mutta jäljet yöllisestä vierailusta riittivät meille muistutukseksi siitä, kenen reviirillä olemme kylässä. Paikallinen suolaisen veden krokotiili - vaarallisimpia eläimiä Australiassa - oli tullut yön aikana tutkimaan hajujälkiämme rannalle, missä perheemme kalamies edellisenä päivänä kalasti. Meitä on selvästikin pidetty silmällä... Ja jos me emme osaisi muuten pitää silmiämme auki näiden hirviöiden varalta, varoituksia satelee muistutuksena niin turisteilta kuin paikallisilta aboriginaaleiltakin. Ainakin yhdestä asiasta muuten ehkä erimieliset australialaiset ovat siis samaa mieltä: älä koskaan luota krokotiiliin!


Isi sai onkeensa affenen.

Keihäsrauskun häntää on syytä pitää silmällä.

Velhokala maastoutuu kiveksi joen pohjalle.
Arvaa kuka kävi kylässä?

Vastapainoa vaaralle: tässä silmä lepää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti