I'm feeling hot, hot, hot.

Ja kun on kuumaa, on usein myös kuivaa. Täällä Australian pohjoisosissa on kyllä yleensä ottaen kaksi vuodenaikaa, sade- ja kuiva kausi, mutta viimeiseen neljään vuoteen ei ole sadekautta näkynyt. Karja kärsii, ja sitä myötä karjankasvattajat. Eläinsuojeluviranomaiset tulevat ja määräävät nälkää näkevät lehmät lopetettaviksi, ja vain haaskalinnut menestyvät. Ja niitä onkin sitten kaikkialla, teiden varsilla syömässä kenguruiden ja karjan raatoja, ja jopa Normantonin keskustassa kuin Hitchcockin linnut.

Isot rekat vievät karjaa teuraaksi, täällä pohjoisessa Karumban sataman kautta laivoihin, ja myyntiin. Ja karjankasvattajille ongelmat ovat usein monimuotoisemmat: karjalle pitää ostaa heinää ruuaksi kun satojen neliökilometrien alueellakaan ei kasva tarpeeksi ruohoa, karjaa pitää lopettaa ennen aikojaan tai myydä pilkkahintaan teuraaksi, velka kasvaa kun karjasta ei saa hyvää hintaa, ja valitettavan usein farmarit antavat periksi ja joutuvat myymään tilan pois. Huonommissa tapauksissa kärsii myös karjatilallisten (mielen)terveys, kun tunnelin päässä ei näy valoa. Jokainen meistä tarvitsee joskus apua, ja sitä voi antaa monessa muodossa. Aina ei tarvitse auttaa rahallisesti, ja siksi moni matkailija auttaakin vapaaehtoistyön muodossa: aitojen korjausta, karjan merkintää, ruokintaa ja lääkintää, maatalouskoneiden huoltoa ja korjaamista, työsarka on näillä karjatiloilla loputon. 

Näillä lehmillä riittää vielä vettä, mutta ravintoa on tuskin nimeksi.

Viimeisellä matkalla...

...Karumban satamaan.

Normantonin katukuvaa haaskalintujen varjostamana.

Loppuun syöty. Ja usein myös loppuunpalanut, farmari nimittäin. 

Vedenkäyttöä säädöstellään, kovalla kädellä.

Kuivuus on hyvä vain leirinuotion sytyttäjälle. Muistathan myös sammuttaa hyvin ennen kuin jatkat matkaa.