Tehty.

Meillä on kotikoulunkäynti löystynyt niin, ettei sitä kohta voi kouluksi sanoa. Ja opettaja minä en ole koskaan ollutkaan... Mutta tehdään me silti muutama "pakollinen" juttu ihan niin kuin oikeassa koulussa, että saadaan laitettua ruksi seinään, tehty on! Miten paljon me kaikki teemmekään asioita päivittäin ihan vaan tekemisen takia, jotta saadaan ne pois päiväjärjestyksestä. Meidän taapero käy pytyllä kakalla, ja toteaa sitten: "Tehty." Minulle itselle ruuanlaitto ja siivoaminen ovat näitä pakollisia asioita, joita suoritan ilman sen kummempaa tunnetta, mielihyvää tai -pahaa, kunhan tulee tehtyä.

Miten paljon me sitten opimme opettelemme asioita, joilla ei ole meille mitään merkitystä? Kotiläksyt: tehty. Koulussa istuttu: tehty. Tai vielä pahempaa, kuinka paljon pänttäämme asioita vastentahtoisesti, kun on pakko? Yhdelle lapsistani lukemaan oppiminen on tällä hetkellä hankalaa. Pakotanko? En. Opetanko? Hyvin vähän. Ja silti, ihmeellisesti hän on viime aikoina alkanut hahmottaa sanoja: "Äiti, näin tehdään L-O-V-E", hän kertoi muotoillessaan jokaisen kirjaimen käsillään (ja on sittemmin rohkaistunut kirjoittamaan enemmän paperillekin). Paperi ei kuitenkaan ole kaikkien elementti (vaikka se minulle sitä onkin), ja silti me kaikki voimme oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Aboriginaalit esimerkiksi elävöittävät tarinankerrontaansa hiekkaan piirretyin kuvin ja symbolein. Tänään viimeksi nuori aboriginaalityttö kirjoitti hiekkaisen bussimme kylkeen nimensä, ja kysyi sitten miten minun nimi kirjoitetaan. Hänelle juuri siinä oli oikea aika ja tapa oppia jotain uutta. Hyvät koulut käyneenä en voi valittaa siitä mahdollisuudesta mikä minulle on sitä kautta annettu. Opinhan minä, ja paljon, mutta ehkä minulle on silti jäänyt eniten mieleen ne asiat, joista olin oikeasti kiinnostunut, enkä niistä joita toistelin mielessäni oppimisen pakosta (pistokokeen pelossa).

Tähän loppuun haluaisin vielä lisätä, että tämä kirjoitus on aika prosessoimatonta jauhantaa, ajatusten käsittelyä, mielenvirtaa, aamukolmen väsyneitä muistiinpanoja. Ei ole tarkoituksena kritisoina koulusysteemiä, erilaisia oppimismuotoja tai opetustapoja. Tässä kirjoituksessa on luultavasti hyvin vähän tolkkua, enkä aina ole itsekään vakuuttunut kotona oppimisen oikeudesta, vaikka lapset jatkuvasti todistavatkin toisin. Mutta tuosta ajoittaisesta epävarmuudesta juuri kumpuaa se tunne, että meidän on "pakko" tehdä tietty määrä kirjallista, ohjattua työtä, että voin vuoden lopussa huokaista itselleni ja muille: "Tehty."

Tutkitaan ja tehdään tiedettä...

...ja paperillakin se on joskus ihan kivaa. 

Opitaan uusia kieliä opasteista....

...ja kavereilta pallopelien lomassa.

Keksitään itse askartelumahdollisuuksia, kun kauppoja ei ole lähellä. 

Savitöiden tuotanto on monenkirjavaa, ihan niin kuin taiteilijaporukkakin.