Me mennään bussilla!: Hiljainen viikko

Täällä blogin puolella on vauvan syntymän jälkeen ollut hiljaiseloa, mutta ei se meidän menoa ole muuten haitannut. Bussilla on menty niin kuin aina ennenkin! Ja sekös sopii ainakin äidille paremmin kuin hyvin: kun lapsilla riittää mieleistä tekemistä, minä saan ihan itse nuuskutella vauvaa enemmän. Ja silti ne meinaavat välillä napata minulta vauvan pois, meitä nuuskuttelijoita (rakastamiseksiko sitä sanotaan?) kun ei vauvalta puutu!

Ja mitä on viikkoon mahtunut? Vauvoista on puhuttu, ja paljon. Jos jollekin lapsista ei ollut vielä selvää se, miten tai mistä niitä vauvoja tulee, isommat tytöt ovat täyttäneet aukot sivistyksessä ja äiti on vastannut loppukysymyksiin.

Eläimistöä on saatu seurata vaihtuvissa maisemissa suurella mielenkiinnolla, ja onpa siinä tullut parit luurangotkin tienposkessa ja leiripaikoilla tutkittua, ja kylkiluut sun muut tunnistettua. Noin sadannen kuolleen kengurun kun näkivät tien vieressä, totesivat vain sen olevan "miespuolinen". Äitikengurut ovat jostain syystä isikenguruita suositumpia (onhan niillä niitä vauvoja...), ja tänä iltana saimme Karumbassa seurata aika läheltä yhden äidin taivallusta. Eläviä eläimiä tarkkailemme tietysti paljon mieluummin kuin kuolleita, ja kun nyt olemme villissä pohjoisessa, odotamme innolla ensimmäistä oikeaa krokotiilihavaintoamme. Vaarallisten eläinten listalta olemme sentään saaneet nähdä polttavia meduusoja rannalle huuhtoutuneena, ja isoja hämähäkkejä bussin salamatkustajina - ikkunalasin ulkopuolella tosin. Lintuja (kurkia ja haukkoja) on nähty näissä maisemissa paljon, ja herkuteltu ajatuksella isoista goanna-liskoista grillattuna leirinuotiolla. Jos ei ihan goanna-aterioita, niin erätaitoja ja tulenkäsittelyä ainakin on meidän leirissä opittu.

Kuivasta joen uomasta on yritetty isin opastuksella löytää mahdollisimman isoja kultanugetteja (ei sitten yhtään), ja opittu tunnistamaan eri kiviä ja mineraaleja, joita kultakenttien maastosta löytyy. Samalla on kuultu näiden syrjäseutujen historiaa, ja ihmetelty sitä miten kolmen vuoden yhtäjaksoinen kuivuus vaikuttaa niin ihmisten kuin eläintenkin elämään. Iltaisin on tutkittu tähtitaivasta, tunnistettu tähtikuvioita ja muisteltu menneitä.

Uimatunnilla on käyty pikkukylän uima-altaassa, potkulaudoilla kiidetty, sisaruksia jahdattu, rantakiville kiivetty. On kuunneltu didgeridoota ja tanssittu sen tahdissa leirinuotion ympärillä. Sinä aikana äiti on saanut pitää vauvan omanaan, rinnan jatkona, jos ei enää napanuoraa meitä yhdistämässä olekaan. Iloisia aikoja, onnen hetkiä omalle äidille ja kaikille muillekin äideille huomiseen!