Perhe on paras

Minä en näe lapsuuden perhettäni kovin usein, välimatkan takia tietysti. Onneksi on kuitenkin olemassa skype (näköpuhelin niin kuin Pelle Hermanni minun lapsuudessani ennusti), ja perhe joista osalla on ollut mahdollisuus lentää maapallon toiselle puolelle meitä tapaamaan. Nyt bussissa mukana matkaamassa veli puoĺisonsa kanssa. Ja se on makeankitkerä tilanne, kun tietää että heidän loma-aikansa täällä on rajallinen, ja samalla alkaa ikävöidä muutakin perhettä ihan eri tavalla. Kun arki rullaa rutiininomaisesti, koti-ikävää - tai pitäisikö sanoa Suomi-ikävää kun Australia tuntuu jo enemmän kodilta - ei ehdi ajatellakaan. Mutta nyt kun veli on täällä muistuttamassa lapsuudenkodista, haikeus alkaa kuplia pintaan. Pitäisikö vielä kuunnella Suomi-rockia, että saisi alkaa kunnolla kyynelehtiä?

Mutta niin kuin suomalainen sananlasku sanoo, "Vaikeinta elämässä on valitseminen", minä olen vaikean valinnan edessä päättänyt valita oikein. Ja nauttia jokaisesta hetkestä kun lapset saavat viettää enonsa kanssa, auringonpaisteesta joka alkoi lentokoneen laskeutumishetkestä vaikka sitä ennen oli satanut monta päivää putkeen, ja suomen kielen rikkaudesta jonka olin lasten kanssa keskenään puhuessani melkein ehtinyt unohtaa. Ja meidän perheen flunssatkin ovat melkein väistymässä kaiken tämän paisteen tieltä.

Olemme saaneet nauttia kävelyistä rannalla...

...hyvistä ruokailuhetkistä (kiitos Liina!)...

...ja bongata rapuja ja pikkukaloja rantavedestä. Tämä kaikki ja paljon enemmän, hyvässä seurassa!