Me mennään bussilla!

Me mennään bussilla!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Oma maa mansikka

Kaavin sitten viimeiset lusikalliset maanmainiota suomalaista mansikka-raparperihilloa omiin suihin, ja maustin lasten puurot hunajalla. Mutta kun ahneus iski, ei äitikään malttanut sitä herkkua jakaa.... Makumuisti on muuten aika jännä juttu, joskus se saa muistot pintaan niin elävästi, että tulee melkein itku kun palaa lapsuuden mansikka-raparperikiisseliin ja kesän ensipäiviin. Toisenlaisia ajatuksia tämä makuyhdistelmä herätti miehessä ensimmäisellä Suomen matkalla, ja taisi mennä kiisselit vähän väkisin alas. Eivät ole Fidzillä tottuneet raparperin kirpeään makuun.

Meillä syötiin lapsena päivittäin ruisleipää, puuroa ja marjoja ainakin. Ruisleipä ja marjat maistuvat vieläkin suurena herkkuna, mutta kaurapuuroa en meinaa saada vielä(kään) alas. Oma äitini ei juo maitoa ruokajuomana, kun sen maku tuo lapsuuden vastalypsetyn, lämpimän, kermaisen maidon mieleen. Minun mieheni taas syö nykyään suurena herkkuna kassavaa ja leipäpuun hedelmää, vaikka lapsena kuulemma kapinoi näitä jokapäiväisiä ruoka-aineita vastaan vaatimalla leipomon kallista leipää.

Toinen muistoihin vahvasti liittyvä juttu on hajumuisti. Valitettavasti juuri jääkaapista kurkottamani tomaatti ei tuoksu sitten yhtään miltään, mutta kun sen vahvan tomaatintuoksun jostain saa, olen saman tien takaisin mummolan kasvihuoneessa, missä taisin lapsena usein käydä enemmänkin haistelemassa kuin maistelemassa puutarhan antia. Kun mieheni on ollut pidempiä aikoja työmatkoilla, lapset nuuskuttelevat vaatepinosta joskus isin puhdasta, mutta silti isille tuoksuvaa paitaa. Mina myös muistan lapsuudesta isin tuoksun, varsin elävästi niistä hetkistä kun hän palasi matkahommista kotiin ja tuttu ihminen tulvahti tuoksuineen takaisin kotiin. Ja silakan hajun jos jostain saisin imaistua, olisin takaisin pappan sylissä kesämökillä.

Näkömuistiini en luottaisi ollenkaan niin paljon, ainakaan lapsuuden ajoilta. Muistanko jonkun tilanteen oikeasti vai vain valokuvista? Jos kuvaan liittyy vahvasti joku tunne, uskon muistikuvan olevan aito, muuten epäilen valokuvamuistoja, joita joku muu perheenjäsen on minulle kertonut. 

Ja musiikkiin liittyviin muistoihin en uskalla mennä tässä vaiheessa ollenkaan... Heti alkaa kyynelvirrat tulvia. Mitä vanhempi suomiklassikko, sitä varmemmin minä vollotan koko kipaleen ajan, vaikkei se omiin suosikkeihin tai mihinkään erityiseen hetkeen liittyisikään. Ja ne kipaleet, jotka liittyvät erityishetkiin tai rakkaisiin ihmisiin, pelkkä nimi riittää ylivoimaiseen haikeuden tunteeseen. Testi: Vaiennut viulu, ja minä itken oman vaarini muistolle. Muistoissani stun mummolan salissa ja kuuntelen veljien ja serkkujeni kanssa vaarin viulua.

Minkälaisia aistimatkoja me annamme lapsillemme ihan tavallisessa arjessa, päivittäin? Voiko yksittäisiä matkoja eri makuihin, tuoksuihin tai ääniin tehdä, ja jos voikin, onko niillä mitään merkitystä? Antoisaa aistimatkailua itse kullekin, minä tein tätä kirjoittaessa hurjan AIKAmatkan kolmenkymmenen vuoden taakse, ihan ilmaiseksi!

Tällaiset herkkutuliaiset veivät minut makumatkalle Suomen lapsuuden kesiin. Muut tuliaisherkut (ruisleipä ja salmiakit) ahmittiin porukalla heti, näitä säännöstelen parempiin (omiin?) suihin. Huono äiti!


2 kommenttia:

  1. Musiikki on sellainen elementti, että jos ei muuten itketä, niin se saa varmasti kyynelvirrat tulvimaan :) Häissä ja hautajaisissakin pystyy jotenkin pidättämään siihen asti, että musiikki alkaa...!

    VastaaPoista
  2. Ihan totta! Siksi minäkin kuuntelen nykyään vain uudempaa suomalaista musiikkia, mihin ei liity mitään tunnesiteitä Suomen vuosilta. Ei viitsi koko ajan itseään kiusata! :)

    VastaaPoista