Me mennään bussilla!

Me mennään bussilla!

maanantai 26. lokakuuta 2015

Pintaliitäjät

Se matkan päällä olo tuntuu aina niin kevyeltä, helpolta, pieneltä pintaraapaisulta vaan, kun ei tarvitse nähdä paikkoja muuta kuin valitsemassaan valossa. Ei tarvitse tutustua kaikkiin paikallisiin tai niiden ongelmiin, kun saa pintaliitää vaan. Saa nähdä uusin silmin samalla kun sulkee silmänsä kaikelta ikävältä. Näillä matkoilla minun mieli lepää.

Mutta ei se pintaliito pidemmän päälle riitä, kyllä niitä syvempiäkin ihmissuhteita ja merkityksiä tarvitaan. Entisiä naapureita Brisbanen seudulta olemme tavanneet tien päällä useampaan otteeseen: yksi kuusilapsinen perhe entisiltä kotikulmilta halusi tavata meitä Sydneyssä, kun olivat itse matkalla Melbourneen. Nyt he suunnittelevat seuraavaa matkakohdettaan meidän matkasuunnan mukaan - ja taas lapset saavat kohdata ystäviään. Entinen naapurintäti ajoi omalla asuntoautollaan yli 3000 kilometriä meitä tapaamaan Borroloolan puskiin, ja on yhä naapurustossa kun joskus palaamme matkoillamme Brisbaneen.

Jonkinlainen jatkuvuus pysyy mukana niinkin, että lapset oppivat kotona: maisemien vaihtuessa ei tarvitse vaihtaa koulua, luokkaa tai kavereita, kun koulukavereina on pääsääntöisesti omat sisarukset, ja joskus, paikkakunnasta riippuen, muutkin kotona oppivat lapset. Kotikouluverkostot ovat aktiivisia, eikä me todellakaan olla ainoa täysiaikaisesti matkustava perhe.

Ja vaikka niiden entisten naapuriperheiden ja -tätien tapaaminen on edelleen mukavaa, tulee tässä matkatessa yllätyksenä monenlaista mielenkiintoista kohtaamista; niin kuin esimerkiksi se savolaistyttö jonka auto hajosi pari päivää sitten Borroloolassa, ja lapset saivat yllättäen mahdollisuuden savonkielikylpyyn. Tai keskellä autiomaata seisovan huoltoaseman omistaja, joka kertoi meille unisille mutta innokkaille matkaajille tarinoita lukemattomista UFO-havainnoista. Uskokoon niihin ken tahtoo, mutta hyvä australialais-japanilais-indonesialainen asiakaspalvelu keskellä-ei-mitään lämmittää matkaajan mieltä.

Tämän haukan viimeinen liito

Tällaista keijutaloa rakenneltiin toisten matkaavien kotikoululaisten kanssa Alice Springsissä

Alice Springs tarjosi aboriginaalikultturia monessa muodossa sekä inspiroivan luontoaiheisen valokuvanäyttelyn nuorille mielille
Välillä on hyvä pysähtyä viilentymään matkan varrella (monet leirintäalueet päästävät parilla dollarilla pulahtamaan altaaseen)

Wycliffe Well tarjoaa UFO-kohtaamisia 

Joskus tie on silti yksinäinen...

eikä liitäminen kaikilta onnistu.

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus <3 Iloista viikkoa teille kaikille!

    xxx Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. On ollut iloinen joskin melko kiireinen viikko. Kilometrejä tehty hurjasti! Kaunista syksyä sinulle ja suloisille tyttärillesi!

      Poista
  2. Hei Jonna! Terveisiä täältä kaamoksen keskeltä! Siitä taitaa olla varmaan n.15 vuotta tai enemmänkin kun ollaan nähty,serkkusi kanssa...😊 Kiitos, että annat meille virkistävän tuulahduksen ihan erilaisesta elämästä,mutta kuitenkin siinä on paljon tarttumapintaa lapsiperheen arjen iloihin ja haasteisiin... Olen nauttinut lukea sun syvällisiä ja oivaltavia pohdiskeluja ja raikastavia näkökulmia! Hauskaa kun jossain kirjoitit ruuhkavuosista... Varmasti teillä vauhtia riittää lasten ja muiden arjen askareiden kanssa,mutta kyllä ne ruuhkavuodet tuntuvat täälläkin,töiden ja "vain" kahden lapsen kanssa... Aloin pohtimaan mistä se kiire oikein kumpuaa,mutta se onkin kysymys se. Vointeja ja kaikkea hyvää! T: Pauliina

    VastaaPoista
  3. Hei Pauliina, kiva kuulla susta pitkästä aikaa! On siitä varmaan ainakin 15 vuotta. Sitähän tämä bussielämä on, että jos on just sairastettu lapsiperheen mahataudit pois, niin sitten ajetaan taas sen 700 km. (Liikenne)ruuhkavuodet tosiaan. Kaikkea hyvää sinulle ja perheelle!

    VastaaPoista