Kaupungin valot niin kirkkaana loistaa...

Kahden kuukauden puskaleirin jälkeen pieni Borroloola tuntuu isolta kaupungilta. Katuvalot häikäisee, kaupoissa on vilinää ja hälinää, ja autojakin tuntuu huristelevan kaikkialla. Minä olen tyydyttänyt nälkääni käymällä kirjastossa, kaupassa ja taidenäyttelyssä (tässä järjestyksessä!) ihan vaan kun pitkästä aikaa voin. Mutta nyt huomaan kirkkaammin kuin koskaan, etten kaupasta juuri mitään tarvitse, ei tee mieli ostaa mitään. Kahden kuukauden detox on tehnyt tehtävänsä. Mutta niin kuin arvata saattaa, lapsilla kävi toisinpäin, ja tänään lähikauppareissulla tytöt olisivat ostaneet mitä tahansa tarpeetonta tilpehööriä. Minä suostuin vain valoilmapalloihin.

Juuri nyt ei ole puskaan ikävä: vesijohtovesi tekee lasten kylvettämisestä ja pyykinpesusta niin paljon helpompaa. Ihminen on perusluonteeltaan laiska, sanotaan, ja kyllä se on taas tullut käytännössä oikeaksi todistettua. Laiska äiti nauttii, kun ei tarvitse suunnitella monen viikon ruokaostoksia kerralla, ja voi sen sijaan kävellä lähikauppaan ostamaan sen kauppalistasta unohdetun maitopurkin (tai kaksi. Tai viisi.) Laiska isi nauttii, kun ei joudu aina käynnistämään aggregaattia vesipumppua, pesukonetta tai hitsauslaitetta varten. Vesi ja sähkö virtaa ilman lisäponnisteluja. Oi tätä olemisen helppoutta! 

Kirkkaana loistaa valoilmapallotkin

Borroloolan ostoskeskus, baanalla ollaan.

Puskaleiristä ei paljon jäänyt jäljelle, kun bussilla mentiin pois.

Ja hyvän sään aikana lähdettiin, nyt on kuulemma puska palanut koko leirin ympäriltä.

Ennen lähtöä ehdittiin silti käydä tutkimassa koloja...

...ihailemassa Limmen-jokea...

...ja leikkimään 'talvea' kuivuneen joen suolakristalleissa.

Puolensa kaikella. Hiljaisuus teki hyvää, mutta vaihtelu virkistää.

Puskassa loisti vain kuu, tähdet ja auringonlasku.