Me mennään bussilla!: Nukkavieru elämä

Kun arki ahdistaa, pakotan itseni lukemaan (mielellään suomenkielistä) kirjaa. Eilen ilakoin sanasta 'juolavehnä', tänään on riemastuttanut 'purnukka'. Eikä edes mitenkään mielenkiintoisessa kontekstissa, kunhan loistivat kaikessa erinomaisuudessaan kirjan sivuilla. Jos joutuu jo kirjoittamaan tietokoneella ilman äätä ja öötä näppäimistössä, suomen kielen sanoista tulee täällä englannin kielen melskeessä varsinaisia aarteita. Ja tällaiset aarteet taas tekevät oikein nautittuina arjesta juhlaa. Esimerkiksi meidän bussikotimme sisustusta voisi luonnehtia aikansa eläneeksi ja kovin kulahtaneeksi, mutta se tuntuu paljon siedettävämmältä, jos sitä kuvailee kodikkaaksi ja hieman nukkavieruksi. 'Nukkavieru' - onko olemassa hienompaa?

Valitettava tosiasia on, ettei näitä kieliaarteita tulee joka päivä lasten kanssa käytettyä. Kanssakäymisemme on joinakin päivinä kovin ontuvaa ja kielipuolistakin - minkä vuoksi KAIKKI suomenkieliset kirjat, CD:t ja DVD:t (eikö näille sanoille tosiaan ole vielä olemassa suomenkielistä vastinetta?) antavat lisämaustetta muuten niin yksinkertaiseen äidin ja lasten väliseen vuoropuheluun. Vai oletteko koskaan maistellut 'Nuuskamuikkunen'-nimeä? Varsin herkullinen. Muumimukikokoelmamme lisääkin ulkosuomalaiseen arkiaamuumme lisämaustetta. 'Tuutikki' on mukisuosikkini ihan nimensä takia, ja aika usein jään toistelemaan myös 'Vilijonkkaa' ja 'Hattivattia'. Okei, käännöskirjallisuuttahan nuo Tove Janssonit ehkä ovat, mutta millaiselta musiikilta se siitä huolimatta minun korviini kuulostaakaan!

Ei tämä sanojen maistelu tietenkään pelkästään suomen kieleen ulotu. Lasten englanninkielisessä mytologiakirjassa käytetään Kalevalan Louhesta 'hag'-nimitystä, ja siitä riemastuneena olen innostunut käyttämään tätä kovin aliarvostettua pienen pientä kolmikirjaimista noitaan tai vanhaan ämmään (vau, onpa tuokin hieno!) viittaavaa sanaa itsestäni. "Äiti the old hag" - voisiko ulkosuomalainen tai kaksikielinen itselleen hienompaa kunniamainintaa antaa?

Ja vaikkei minuun fidzin kielen sanat kovin rivakkaan ('rivakka', toinen aarre!) tartukaan, olen omaksunut arkikäyttöön suomalaisten ja muunkin kielisten kirosanojen tilalle varsin helposti luistavan ja mukavankuuloisen sanan 'karaik'. Kun torakka kiipeää ulkona jalkaa pitkin tai lapsi kaatuu naamalleen hiekkatielle, voin hyväntahtoisen pelästyneenä ilmaista huoleni: "Karaik! Onko kaikki hyvin?" Tai: "Karaik! Mika torakka!" Ehkä sen voisi kääntää suomenkielen pehmokirosanaksi 'hemmetti', tai jotain sinne päin, mutta varsin käyttökelpoinen huudahdus se joka tapauksessa on.

Mutta nyt on riennettävä! Kohta on iltaruuan aika, ja lapsilla kiljuva nälkä niin kuin aina. Jospa kuitenkin tekisin tästä itselleni ensin pikkiriikkisen hankalampaa toivottelemalla loppuun vielä paljon ääkkösiä vaativan huikkauksen: "Pikaisiin jälleennäkemisiin, ystävät!"