Me mennään bussilla!

Me mennään bussilla!

perjantai 9. syyskuuta 2016

Syyttömänä syntymään...

...ja monesti siinä maassa pysytäänkin. Minulla on tietysti rakas, hieman kaihoisa, tunneside Suomeen, mutta moneen muuhunkin maahan olen Australian sisällä ehtinyt rakastumaan. Ja niitä maita ja mantuja täällä riittääkin, vaikka monet alkuperäisväestön maannimet ovat jääneetkin uudisasukkaiden mukanaan tuomien paikannimien varjoon. Vaan ei Borroloola. Ja tuota linkkiā klikkaamalla löytyy yhdenlainen kuvaus Borroloolasta, jos oikein kiinnostaa. Minulla on tapana suhtautua paikkoihin niin suurella tunteella, ettei minusta ole matkakertomuksen kirjoittajaksi, mutta onneksi näitä lehtiartikkeleita on internetti pullollaan! Hienoisista näkemyseroista kiistelemätta tuosta reilu kymmenen vuoden takaisesta artikkelista saa aika hyvän käsityksen siitä, miltä Borroloola ekakertalaiselle näyttaa. Sydney Morning Herald -lehdessä julkaistu juttu kuvaa Borroloolan juuri niin latteana kuin maisema bussiparkistamme. Puskapalojen jäljiltä hiiltynyttä maisemaa, punaista pölyistä hiekkaa ja paikalliset, jotka eivät toivota tervetulleeksi ihan ensi näkemältä.

Mutta meillehän tämä onkin jo toinen visiitti Borroloolaan. Ympäristöstä löytyy karua kauneutta, tähtitaivas on loistavampi kuin missään muualla, työtarjoukset ovat osoittautuneet hedelmällisiksi,
ja viime vuonna alkuun laitetut ihmissuhteet ovat kasvaneet lämpimiksi, vahvoiksi ystävyyssuhteiksi. Lemmikkikin on taas mukana kuvioissa. Nyt on helppo sanoa, että kannatti katsoa tähän suuntaan toisenkin kerran!

Vaikka maantieteellinen sijainti on haastava- lähimmät kunnon ruokakaupat ovat 400 kilometrin päässä, ja miehen työprojektia varten pitää materiaalit tilata melkein tuhannen kilometrin takaa - Borroloola osaa myös antaa. Vanhanajan vaihtotalous pitää meidät lihoissa, ja minä saan lepoa ruuanlaitosta, kun mies kokkaa kengurut, merilehmät ja kilpikonnat. Kalasta ei ole puutetta, kun itse kalastaa, ja 500 dollarilla saa lähitilalta kokonaisen naudan teurastettuna. Tätä menoa menoa minusta tulee (taas) kasvissyöjä!

Tie on pitkä ja kuoppainen, mutta mieluinen. Ei tämä paljon siitä tutummasta murheellisten laulujen maasta eroa. Kuuntele.

'Road kill' come dinner. Yhdestä kolarista monta kengurumuhennosta.

Kovin näyttää kurjalta nämä lenkkipolut.
 
Usein maisemaa kehystää piikkilanka-aita...

...korkeat aidat ja portit...


...eikä aidan raosta edes pilkistä minkäänlainen paratiisi.

Myrkkykäärmeiden ja rupisammakoiden lisäksi olemme urhean rottakoiramme ansiosta nähneet (onneksi jo kuolleita) rottia...

...ja naapuripihaa koristaa näin iloiset piirustukset.

Mutta pinnan alla on kaunista ja hyvää. Pääsimme kannustamaan (ja mainostamaan!) ystäväämme paikallisvaaleissa...

...lapset ovat saumattomasti sulautuneet vanhaan ystävien verkostoon...

...ja pienimmästä on kehittymässä nelivetoautojen harrastaja. Hän ei tiedä mitään parempaa kuin kunnon puskakyydin!

Auton lava taipuu moneen muuhunkin; siellä kokataan ja nautitaan pikku piknik...

...kun on saatu lähiliha ensin pakkaseen.











2 kommenttia:

  1. Moi Jonna! Mitäs sinne across the ditch kuuluu? Pitkään aikaan ei ole posteja näkynyt ja täällä ikävöidään jo :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Löysin vasta äsken blogisi ja silmiini ei osu tekstiä, joka kertoisi tarinan blogisi takaa. Miten ja milloin ja miksi tällaiselle matkalle on päätetty lähteä? Miten reissua rahoitetaan?

    VastaaPoista