Ikääntymistä, ikävystymistä ja yhtä juhlaa

Minä olen sitten ollut pahantuulinen viime aikoina jatkuvien nettikatkosten takia. Jos olen jaksanut aloittaakin blogikirjoitusta, on se pian hyytynyt internet-yhteyden katkeamiseen. On vallan ikävystyttänyt tämä netitön elämä, kunnes päätin alkaa punoa uusia verkkoja: niitä merkityksillisiä, joihin perhe, ystävät ja yhteiset ilonhetket kuuluvat.

Ja mikäpä sopivampi ajoitus, kun perheessä on kahdet synttärit, ja kylillä tanssifestarit samaan aikaan! Ensin pieni pippurinen, chilillä vahvasti maustettu tyttönelikkomme nuorin täytti neljä. Tämä tarkoittaa kuulemma isoksi tytöksi kasvamista, mutta tähän ei pääty vieressä nukkuminen. Topakkaan tyyliinsä pippurinen kiipeää joka ikinen yö pikkuveljen ja isin yli äidin viereen. Vauva visusti toisessa kyljessä tulee välillä valvottua ja mietittyä, miltä tuntuisi nukkua yksin, ilman äännähdyksiä, käännähdyksiä ja tasaista tuhinaa. Yksinäiseltä?

Pari päivää myöhemmin hiljainen pohdiskelijamme, suloinen hymytyttö ja heikompien puolestapuhuja posautti täyteen seitsemän vuotta. Se ikä muistuttaa minua aina omasta koulunaloituksestani, ja hämmästyn aina miten iso ekaluokkalainen jo on (ainakin pienempiin sisaruksiinsa verrattuna). Eipä siis tarvinnut äidin enää töniä (entistä) ujoa toisten lasten kanssa leikkimään, kun tanssifestarit ja pikkukylän lapset vei seitsemänvuotiaan mukanaan.

Ja vei ne festarit mukanaan tämän 30 vuotta vanhemmankin tytön! "Laulu-tanssi"-paikassa (kaksivuotiaan sanoin) oli Pohjois-Territorion ja Queenslandin alkuperäisväestön esityksiä, ja vierailevana tähtenä mikronesialainen Kailani-tanssiryhmä. Isi oli Kailani-ryhmästä yhtä innoissaan kuin tytötkin, hänessä kun virtaa isänsä puolelta mikronesialaista verta, ja osasivat nämä Kiribatin tytöt hulata niin että minua, jäykkää varsinaissuomalaista huimasi. Tähän festariin loppui Borroloolan tapahtumat tälle vuodelle - sadekausi painaa jo päälle - joten seuraava bussimatka suuntautuu syvemmälle kuivaan erämaahan.

Syntymäjuhlaa...

aina yhtä rakastavalle, huolehtivalle 7-vuotiaalle isosiskolle...

...ja pienelle pippuriselle 4-vuotiaalle.

Pienintä hemmoteltiin festareilla...

...ja iso pikkuveli löysi OMAN kaverin.

Isi hyppäsi hula-siskojen ja Borroloolan nuorten lupausten kanssa samaan kuvaan...

...ja isot tytötkin pääsivät julkkiksen kanssa yhteiskuvaan.

Kuvanlaatu on heikko, ja kamera heiluu ja tärisee, kun hyssytin pienimpiä samalla musiikin tahtiin nukkumaan. Kiribatin tanssijat saivat yleisön mukaansa: 

Out-fluenza

Kyllä on keväänalkuun flunssavirus (influenza) meitä jyrännyt! Sillä samalla ovenavauksella kun isi lähti ajamaan hiljaa kohti Brisbanea, paattia hakemaan, astui flunssavirus bussin ovesta sisään. Nyt on niistetty, pärskitty, yskitty, kuumeiltu kuin viimeistä päivää: kuumemittarille ainakin, sen diginäyttö päätti melkein ympärivuorokautisen käytön jälkeen sammua. Nenäliinatkin on loppu, ja nenät on eilisestä lähtien niistetty vessapaperiin. Hunajapurkki on enää puolillaan (ja kovin tahmainen), kun pienet potilaat ovat itse lääkinneet karheita kurkkujaan.

Mutta nyt kun isi on jo paluumatkalla paatin kanssa, flunssan suhteenkin näyttää vähän valoisammalta: vaikka pienimmällä nenä tuhisee, ja yskä jyskyttää vielä kaikkien rinnassa, jyskyttää se myös bussin ulko-ovella: out-fluenza, off you go!

Toivottavasti olisi taudit tälle vuodelle sairastettu, että saamme ensi kuussa nauttia harvinaisten Suomen vieraiden seurasta Australian sydämessä. Sitä odotellessa, sairaanhoitajattaren roolia kokeillut kotiopettajatar-äeti kiittää ja kuittaa.

Esimerkiksi tästä tietää, että meillä ollaan parantumaan päin. Sillä aikaa kun minä ripustin pyykkiä kuivumaan, herra 2-vuotias tiskasi Muumi-lautaset ja avasi näköjään omatoimisesti tiskialtaan tukostakin.

Viime päivinä nämä nuhanenät ovat halunneet nukkua,

nukkua vaan. Mutta ai kun äidistä tuntuu hyvältä, kun normaali vilske ja meteli - terveet lapset - palaa bussiin.

Suo, koukku ja Jonna

Nämä on niitä elämän ruuhkavuosia, sanovat, kun lapset ovat pieniä. On ruuhkaa aamiaispöydässä: "Mä haluan voidella leipäni ite! Ja kaataa maitoni ite", sanoo kaksivuotias, kun siskot odottavat kärsivällisesti omaa aamupalaansa. Ruuhkaa vessajonossa: "Mulla on kova pissahätä. Mä menen ensin!" Näin päivä etenee, viikko, vuosi. Ja minä hukun tähän suohon.

Kunnes: Saan virkata tai paistaa lettuja. Kylvettää lapset tai lukea kirjan. Kaikki nämä yksinkertaiset puhteet saavat minut nousemaan suosta, polkemaan sammalista ylös niin kuin Suomi-hiihtäjät kultavuosinaan treenasivat. Ketjusilmukka: lanka koukkuun, läpiveto - lanka koukkuun, läpiveto. Letunpaisto: kaada - käännä - nosta pois, kaada - käännä - nosta pois. Ryt-mi on niin tär-ke-ä: Kaa-da kään-nä nos-ta pois lan-ka kouk-kuun lä-pi-ve-to Va-ka van-ha Väi-nä-möi-nen... Toisto ja rytmi saavat ihmeesti mielen selkeytymään, ja lasten taustataistelut hiljenemään. Mi-nä nou-sen suos-ta pois!

Viime viikolla tuli sähköpostia vanhimman lapsen kouluraporttiin liittyen, eilen sama ekaluokkalaiselle. Ensi vuodeksi laadittava opetussuunnitelma myös eskarilaiselle. Raporttia ja suunnitelmaa pukkaa kotiuopettajattarellekin. Äiti hengittää si-sään - u-los. Aamulla lettuja, lounaaksi lettuja. Illalla virkataan taas.

"Miten ehdit vielä käsitöitäkin", ihmettelee kaveri, "kuusi lasta, ja lettujakin niille paistat?" Hymyilen pienesti: Sil-lä py-syy jär-ki pääs-sä, kun rik-koo päi-vän pie-nem-mäk-si: jak-saa sil-muk-ka ker-ral-laan!

Suosittelen lämpimästi! Kun arki läimii vasten naamaa, käännä toinen poski, ja keskity elämän pieniin yksityiskohtiin (niin kuin vauvan pehmoisiin poskiin), ja pian sujuu taas.

Joskus äitiä väsyttää (tässä nelivuotiaan ikuistamana)...

...vaikka joka päivään mahtuu kaunista...

...ja hyvää. 

Pieniä apulaisiakin...

...auttamaan äitiä.

Vähempi parempi

Mies ei jaksa enää yhtään legoa-muovihelmeä-minimuumia-pikkuautoa, joka osuu kipeästi kantapäähän. Minä olen saanut tarpeekseni paperisilpusta-nukenvaatteista-hiusnipsuista-revityistä kirjoista. Lapsia ei voi olla liian montaa, leluja ON.

Kovalla kädellä on (taas) karsittu pois tarpeeton, ja puoli vuotta bussissa on saanut lelumäärän-työkalumäärän-tavaramäärän puolittumaan. Miten paljon tarvitsen minä, entä tuo toinen? Lasten leluista on viimeisen puolen vuoden ajan pidetty kirjaa, rastia on laitettu ruutuun kun jollain on leikitty. Ei ehkä ihan kirjaimellisesti, mutta suurin piirtein kuitenkin.

Voittajalistalle jää:

• Kynä ja paperia
• (Hyppy)naru
• Pallo
• Pikkupeitto
• Pehmolelu

Loput pois. Rikkinäiset roskiin, hyvät hyväntekeväisyyteen. 

Ja hyvin tullaan näköjään toimeen pienemmälläkin tavaramäärällä. Peitoista rakennetaan majoja, hyppynaru toimii talutushihnana lemmikkileikeissä, ja pallosta tulee välillä vaikka nukelle pää. Loput löytyy luonnosta. Niin vaikeaa kuin se onkin, haastan sinutkin nyt elämykselliseen elokuuhun, jossa vähempi on parempi.

Kivitalon rakennusta

Talon piirustukset

Lisko ja lapsi

Kukat ja seppeleet

Lopulta paras lelu voi löytyä vaikka tyhjästä maustepurkista...

...toiselle tiskaaminen vie voiton kaikesta muusta

Ja oma "Bobbie" on oma Bobbie

Rodeotähtiä ja muita voittajia

Eilinen päivä vierähti villin lännen tunnelmissa Borroloolan rodeossa. Se on pienellä paikkakunnalla iso tapahtuma, ja tunnelma oli katossa. Monella osoitti myöhemmin myös jalat kattoon, joko alkoholin tai hurjan ratsastuksen seurauksena. Vaan ei meillä sentään! Pysyttiin molemmista erossa - mutta hevoset ja hyvä seura pitivät huolta viihtymisestä. Kuvia olisin mieluusti ottanut ilman lasten apua, mutta välittyy näistäkin varmaan rodeotunnelma. Jiihaa!

Cowboyta oli vähän isompia....

...ja ihan pieniä. Olisko tässä nyt se ihan oikea 'Lonesome cowboy'?

Yleisö hengasi meidän tavalla yhdessä koossa...

...ja oikeaoppisesti aidalla keikkuen.

Voittajia ja häviäjiä oli paljon rodeossa, mutta onpa minutkin nimetty jonkin sortin voittajaksi lähipäivinä! Hyvällä huumorilla kirjoitetun Our Osaka Blogin kirjoittaja nimesi minut yhdeksi Starlight Blogger -palkinnon voittajaksi. Kiitos kaunis kultainen! Alla pelisäännöt, ettei jää muillekaan epäselväksi:

Here are the rules for the Starlight Blogger Award:

1. Thank the giver and link their Blog to your post
2. Answer the 3 questions given to you
3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you.
4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules

Japanin Osakasta lähti aika kiperät kysymykset minulle ja muille, mutta yritetäänpä:

1) If you could change one thing in history what would it be and why?

Haluaisin muuttaa kenen tahansa yksilön ajatusmaailmaa avarammaksi ja sydäntä rakastavammaksi, nyt ja menneessä. Mikään ei voi muuttua, jos kukaan ei muutu.

2) What is something that you’ve always wanted to try but have been too scared to?

Pyrin elämään niin ettei pelko rajoita elämääni. Olen pelännyt elämässäni monia juttuja, isoja ja pieniä, ja päästänyt niistä irti. Ne ovat hävinneet. Mutta. Olen aina halunnut hypätä laskuvarjolla lentokoneesta, ja pelkkä ajatuskin siitä pelottaa minua ihan järjettömästi.

3) What subject did you like at school (if any), and did that define your career in any way?

Tykkäsin kielistä, ja olen aina ollut kiinnostunut vieraista kulttuureista. Se vaikutti yliopisto-opintojen suuntaan ja gradunaiheeseen Australiassa, mutta sen jälkeen on elämä vienyt ennalta-arvaamattomille teille. Uraa en ole luonut muuta kuin äitinä ja sittemmin (omien lasten) kotiopettajattarena.


Ja sitten pääsenkin itse palkinnonjakajaksi! Seuraavat blogit ovat koskettaneet minua viime aikoina kuvilla ja kirjoituksillaan:

Kaan/histeluja - savonkielistä kerrontaa naapurimaastamme Uudesta Seelannista

Minun Afrikkani - suomalaisperheen elämää Ugandassa

Aperitiivilla - mainioita huomioita suomalaisuudesta, naiseudesta ja viinistä (nam!)

Maaria's Tunisia - uskomattoman upeita Tunisian kuvia suomalaisen näkökulmasta

Susannan Työhuone - elämänmakuista kerrontaa suomalaisen käsityötaiteilijan elämästä

Theme Park of Life  - varsinaissuomalaisen rehellistä pohdintaa elämästä, muutosta ja muutoksesta

Minä haluaisin tietää teistä seuraavaa:

1) Lasketko blogisi saamaa palautetta? Jos, niin mistä syistä?
2) Onko elämässäsi ollut yhtä suurta käännekohtaa, johon suhteutat elämääsi ennen/jälkeen-vertauksin? Mikä?
3) Millä kielellä haluaisit oppia ilmaisemaan itseäsi sujuvasti?

Onnea ja iloa bloggereille!

Kaupungin valot niin kirkkaana loistaa...

Kahden kuukauden puskaleirin jälkeen pieni Borroloola tuntuu isolta kaupungilta. Katuvalot häikäisee, kaupoissa on vilinää ja hälinää, ja autojakin tuntuu huristelevan kaikkialla. Minä olen tyydyttänyt nälkääni käymällä kirjastossa, kaupassa ja taidenäyttelyssä (tässä järjestyksessä!) ihan vaan kun pitkästä aikaa voin. Mutta nyt huomaan kirkkaammin kuin koskaan, etten kaupasta juuri mitään tarvitse, ei tee mieli ostaa mitään. Kahden kuukauden detox on tehnyt tehtävänsä. Mutta niin kuin arvata saattaa, lapsilla kävi toisinpäin, ja tänään lähikauppareissulla tytöt olisivat ostaneet mitä tahansa tarpeetonta tilpehööriä. Minä suostuin vain valoilmapalloihin.

Juuri nyt ei ole puskaan ikävä: vesijohtovesi tekee lasten kylvettämisestä ja pyykinpesusta niin paljon helpompaa. Ihminen on perusluonteeltaan laiska, sanotaan, ja kyllä se on taas tullut käytännössä oikeaksi todistettua. Laiska äiti nauttii, kun ei tarvitse suunnitella monen viikon ruokaostoksia kerralla, ja voi sen sijaan kävellä lähikauppaan ostamaan sen kauppalistasta unohdetun maitopurkin (tai kaksi. Tai viisi.) Laiska isi nauttii, kun ei joudu aina käynnistämään aggregaattia vesipumppua, pesukonetta tai hitsauslaitetta varten. Vesi ja sähkö virtaa ilman lisäponnisteluja. Oi tätä olemisen helppoutta! 

Kirkkaana loistaa valoilmapallotkin

Borroloolan ostoskeskus, baanalla ollaan.

Puskaleiristä ei paljon jäänyt jäljelle, kun bussilla mentiin pois.

Ja hyvän sään aikana lähdettiin, nyt on kuulemma puska palanut koko leirin ympäriltä.

Ennen lähtöä ehdittiin silti käydä tutkimassa koloja...

...ihailemassa Limmen-jokea...

...ja leikkimään 'talvea' kuivuneen joen suolakristalleissa.

Puolensa kaikella. Hiljaisuus teki hyvää, mutta vaihtelu virkistää.

Puskassa loisti vain kuu, tähdet ja auringonlasku.

Lähtökohta

Brisbane on se piste kartalla, mistä lähdettiin reissuun. Siellä oli koti, siellä haaveiltiin uusista tuulista, maisemista, teistä. Sinne vietiin nettihuutokaupan kautta ostettu bussi autolautalla, vaikka ensin kieltäytyivät kuljettamasta meidän ylisuurta ruostekasaa kotisaareen. Siellä kuitenkin lopulta "ihan ite" tehtiin tyhjästä bussista oma koti. Meille sopiva. 

Tässä suossa oltiin vuosi sitten, korjaamassa ruosteläikkiä...

...ja uusimassa pakoputkea.

Ja sen jälkeen olemme ajaneet tuhansia kilometrejä, ja Brisbane tuntuu tällä hetkellä kovin kaukaiselta lähtökohdalta, ei enää kodilta. Monien pisteiden kautta olemme päätyneet Borroloolaan, aivan erilaiseen ympäristöön, joka tuntuu hyvältä hengähdyspaikalta, mutta ei kodilta sekään. Bussi on koti, vain maisemat vaihtuvat. Mut ku mää ole sit nii huano tämän blogin muokkaamisessa, etten ole edes meidän matkakarttaa osannut puhelimellani liittää tähän, lukijat joutuvat ihan ite hakemaan Brisbanen ja Borroloolan tuosta mainiosta Australian kartasta. Siihen on onneksi merkitty paljon muutakin kuin suurkaupungit, muuten se olisi aika turha.

Mutta kuvia minä osaan liittää! Tähän loppuun siis turistikuvia Brisbanen seudulta, missä melkein vuosi sitten harjoittelimme katsomaan elämää uusin silmin. Palaammeko sinne koskaan pysyvästi asumaan, kuka tietää. Mutta jos yksi väsyy ajamiseen ja me kaikki vaihtuviin maisemiin, Brisbanen saaristossa kotitontti tarjoaa pysäkin bussille ja meille kaikille.

Brisbane on upea, mutta vain yksi monista.

Siellä oli kivaa pienellä, josta on sittemmin tullut isoveli.

Koti saaressa jäi taakse...

...mutta uusi koti kulkee mukana.

Brisbanen pohjoispuolella leikittiin turistia, ja löydettiin aarteita.

Ja kyllä se puhuttelee meitä jatkuvasti, tämä uusi elämä tien päällä, jos ei tämän keijutalon asukkaat meille salaisuuksiaan paljastaneetkaan.