Ja tämän vuoden kultaisen kitaran saa - Armidale!

Jos kuvittelin tulevani maaseudun rauhaan vain kuuntelemaan linnunlaulua ja ihailemaan auringonlaskuja, niin pieleen meni. Toki sain nauttia sisämaan raikkaasta aamuilmasta ja bongattiin me villejä undulaatteja tienposkessa, mutta Tamworth, tuo kantrimusiikin keskus, tarjosi meille paljon muutakin. Jokavuotinen Tamworth Show (maatalousnäyttely) oli meneillään juuri tänä viikonloppuna, ja vaikka se rahanmenoa tiesikin, emme voineet vastustaa huvipuistotunnelmaa. Äiti sai toivottaa hyvästit haaveille hiljaisista iltanuotioista, ja yhtyä karnevaalimeininkiin.

Tätä rauhaa tulimme maaseudulta hakemaan... 

...ja tähän se vaihtui!

"Lintsillä on aina jännää niin, mennä voit sä ihme vempaimiin. Lintsillä on hauskaa kerrassaan sulla, mulla! Taas ensi vuonna täytyy tulla!" Kuka muistaa tämän vanhan lastenlaulun? Olisko 1980-luvun loppua? Eikä ne parhaat vempaimet näytä siitä miksikään muuttuneen, Australiassakaan. 

Tässä nuori neiti wannabe-sirkustaiteilija, joka ei uskaltautunut "Lintsin" laitteeseen. Pelkonsa kullakin.

Pienemmille oli tarjolla enemmän satumaailmaa: Dumbo-norsuja...

...ihan oikea keiju Peppermint Pearl tekemässä kasvomaalauksia...

...ja vielä Peppi Pitkätossun hevonen jonottamassa rodeoon. Onko tämä nyt ollenkaan satua vai totta?

Maatalousnäyttelyn puolella oli luokiteltu lampaan villaa...

...kukkia...

...ja paikallista farmituotantoa. Muhkeat on melonit. 

Hyvillä mielin vaikkakin väsyksissä pakkasimme lapset bussiin, ja päätimme suunnata seuravaan maaseutukaupunkiin, Armidale, lepäämään. Sadan kilometrin ajomatka osoittautui aika haastavaksi, kun bussivanhus nousi taas uusiin korkeuksiin, sillä Armidale on Australian korkeimmalla paikalla sijaitseva kaupunki, 980 metriä merenpinnan yläpuolella. Meinasi lämpömittari pariin otteeseen mennä punaisen puolelle, mutta onneksi isikuski oli juuri ennen matkaa tarkistanut jäähdytinnesteet, ja ajoi taas varovasti ja bussivanhusta kunnioittaen perille asti.

Armidalessa ajoimme suoraan keskustaan ruokaostoksille, ja törmäsimme taas karnevaalitunnelmaan: vuotuinen Autumn Festival (syysfestivaali) järjestetään näköjään samana viikonloppuna kuin Tamworth Show, joten meidän iltalepokin vaihtui juhlaan. Taas oli tarjolla vempaimia jos jonkinlaisia, ruokakojuja, elävää musiikkia, ja illan päätteeksi vielä ilotulitus. Vaikka Tamworth Show ja Armidale Autumn Festival ovatkin molemmat vierailunarvoisia tapahtumia jos näille seuduille oikeaan aikaan sattuu, kultaisen kitaran 2015 meidän perheeltä saa -  

                                                

Armidale

Perusteet: 

• enemmän ilmaista viihdykettä
• ilotulitus
• mainiota livemusiikkia (mm. Simply Bushed)
• bussipysäköinti aivan festivaalin vieressä

Nyt tämä perhe kuittaa, kiittää ja kumartaa, ja lähtee huomenna hyvin nukutun yön jälkeen etsimään oikeaa maaseudun rauhaa.

Moottorite on kuuma - mennään puskaan

"Let's go bush", sanovat aussit kun haluavat karistaa hetkeksi kaupungin pölyt jaloistaan, palata juurilleen, ja olla yhtä luonnon kanssa. Vähän niin kuin suomalaiset menevät metsään. Mutta niissä sanoissa se ero juuri onkin. Täällä löytyy kunnon metsää vain muutamista vehreimmistä paikoista, ja komeita ne puut siellä sitten onkin. Mutta enimmäkseen Australian kasvillisuus on pientä puskaa vaan.

Monelle aussille puskaan menoon liittyy olennaisesti teltat (swags) ja leirinuotiot, kylmälaukku (joka on kuulemma australialainen keksintö) ja "bush bashing" eli maastoautoilu. Vähän niin kuin Suomessa kesämökkeily aikoinaan. Me ollaan miehen kanssa kierretty Australian puskaa erilaisissa asetelmissa. Ihan ensin, kymmenen vuotta sitten, meillä oli ikivanha maastoauto, johon ei löytynyt uutta starttimoottoria pitkään aikaan, joten joka kerta jouduttiin työntämään kone liikkeelle, jos ei mäkistarttiin ollut mahdollisuutta.  Siihen aikaan meillä oli vain hyttysverkko auton lavalla kotina ja petinä, ja koira sai tyytyä nukkumaan maassa.

Seuraavaksi ostettiin (taas vanha) pakettiauto, että saatais muka enemmän yksityisyyttä, mutta keski-Australian 40 asteen lämpötiloissa jouduimme silti usein nukkumaan ulkona. Sadetta se tietysti piti hyttysverkkoa paremmin, ja antoi koiralle ja uudelle perheenjäsenelle (papukaijalle) mukavammat matkustusolosuhteet.

Kun perhe kasvoi lisää, tällä kertaa ihan oikealla vauvalla, ostettiin vanha - tietysti - asuntovaunu. Tehtiin pikaremontti sisälle, kunnostettiin ajokuntoon, ja vedettiin sitä pakettiauton perässä. Vaunuvauva ei paremmasta tiennyt, eikä muuta toivonut, joten siinä asuttiin ensimmäinen perhevuosi ennen kuin toinen ilmoitti tulostaan. Siinä vaiheessa äiti antoi periksi yhteiskunnan odotuksille, ja muutettiin taloon. Asuttiin toisen, kolmannen, neljännen ja viidennenkin lapsen syntymät ihan oikeissa taloissa, lähiöissä ja syrjemmällä, oikein saaressakin, mutta silti kaivattiin elämää tien päällä. Joskus mentiin isin työkuorma-autolla kaikki puskaan, siskonpeti autonlavalla, mutta sekään riittänyt.

Ja lopulta löytyi bussi, mihin me kaikki, koira (ja vielä kuudeskin vauva) mahdutaan! "Moottoritie on kuuma", ja niinpä me suunnataan suolaisista aalloista ja hiekkarannoilta  pitkästä aikaa puskaan!

Vaikket Pelle Miljoonasta muuten tykkäiskään, kuuntele sanoitusta. Ihan huippu!

https://www.google.com.au/url?sa=t&source=web&rct=j&ei=yo__VOjLEOe0mAW23IDYCA&url=http://www.youtube.com/watch%3Fv%3D_gjixCG9bgo&ved=0CCAQyCkwAA&usg=AFQjCNGgVHF32g1R75moJxqxfn1-mhNDkg&sig2=ioUB3wb5t7h-nL5QJ3C0xQ

Rakastetaan, rakastetaan rannikkoa, mutta seuraavaksi suunnataan puskaan.

On kuin kesämökillä asuis, mutta kotitöitä riittää silti

Siitä nyt ei pääse mihinkään, että viiden (pienen) lapsen taloudessa riittää vanhemmille äidille aina jotain tekemistä, mutta enemmän tämä tuntuu kesämökillä puuhastelulta kuin jokapäiväisiltä arkirutiineilta, niin hyvässä kuin pahassakin. Tässä pientä listaa:

1) Vettä käytetään harkiten, koska se tulee säiliöistä. Likavesi pitää myös tyhjentää tankeista pois, ja koska vesipisteitä ja likakaivoja ei ole ihan aina lähettyvillä, vedenkulutusta tulee seurattua aika tarkkaan. Tiskatessa tulee käytettyä vähemmän vettä (ja enemmän tiskiainetta, iiks!), eikä enää tulisi mieleenkään huuhdella astioita juoksevan hanan alla.

 2) Ennen pesin pyykkiä joka päivä, parikin koneellista. Nyt pestään vain tarpeelliset, ja yleensä pidetään pyykkipäivä vain kerran viikossa.

3) Sähkönkulutus on vähentynyt: käytetään vain mitä aurinko kennojen kautta tuottaa. Meillä on katto täynnä kennoja, 1000w yhteensä, mutta silti se ylläpitää vain valot, tuulettimet, jääkaapin ja televisiot. Jos sataa useampana päivänä, ei katsota telkkaria. Sori lapset ja isi! Luetaanko kirjoja?

4) Koska sähköntuotanto on rajallista, meillä yleensä lakaistaan lattiat, ja imuroidaan vain kerran viikossa (sitä varten käynnistetään generaattori). Jos siivoamiseen ennen meni neljän makuuhuoneen talossa tunti (tai kaksi), nyt koko huusholli on siivottu puolessa tunnissa.

5) Koska meillä on vain sähköuuni joka vaatii generaattorin toimiakseen, meillä tuskin laitetaan uuniruokia. Lähes kaikki ruuanlaitto hoituu pienellä kaasuhellalla, joten pidetäänpä ruokalista yksinkertaisena! Yhden kattilan ihmeet kuten keitot ja wokkiruuat ovat äidin suosikkeja, isi keittää riisin ja curryn erikseen.

6) Pieneen tilaan mahtuu vähemmän tavaraa (lue: leluja), joten ainakin periaatteessa siivottavaa pitäisi olla vähemmän. Tavarat pitää laittaa paikoilleen ennen kuin lähdetään ajamaan, joten monen päivän lelu- tai tiskikasoja ei juuri ehdi kertyä.

7) Pihatöitä ei ole kun ei ole pihaakaan. Ja tästäkös ruohonleikkuuta inhoava isi on onnellinen!

8) Auton ja kodin kunnostus menee yhdessä paketissa. Silti tarvitaan tikapuita ja työkaluja, mutta ne mahtuvat onneksi "isin autotalliin" (kuten lapset sitä kutsuvat) bussin takaosaan.

Samojen pöytien ääressä piirretään ja kirjoitetaan...

...leikitään...

...ja syödään.

Ei kahta ilman kolmatta - onko sen AINA pakko mennä niin?

Jos tämä matkailu joskus näyttää liian ruusuiselta, tänään nähtiin vaihteeksi sitä kääntöpuolta. Aamulla ei bussi lähtenyt käyntiin, vaikka akuissa piti olla virtaa eikä niiden kanssa ole tähän asti ollut ongelmia. Autokorjaaja tuli apuun (NRMA-vakuutukseen kuuluu muutama ilmainen tiepalvelu), bussi starttasi taas, ja vikakin löytyi: yksi sulake oli palanut, eikä toinen akuista ladannut kunnolla. Päätettiin samalla vaihtaa kulunut jarrupala eturenkaasta ennen kuin lähdettiin mihinkään kauemmas, mutta koska Canberrasta ei löytynyt bussikorjaamoa, päätimme ajaa pienempään Goulburnin maaseutukaupunkiin, mistä korjaamo löytyi helposti ja oikea jarrupalakin oli heti saatavilla. 

Kahden korjausurakan jälkeen lähdimme hyvillä mielin ajamaan Sydneyä kohti, mutta eipä aikaakaan kun iso pamaus bussin takaa sai meidät pysähtymään tien laitaan. Ei siis kahta ilman kolmatta tälläkään kertaa, ja nyt siis puhjenneen renkaan muodossa. Onneksi isikuski ei ole vain taitava ajamaan bussia, mutta osaa vaihtaa sen jättiläisrenkaankin tienposkessa. 

Mechanica motors hoiti ripeästi jarrupalan vaihdon, ja vielä samana päivänä.

Sillä aikaa Goulburnin keskustassa pienimmällä oli aikaa pysähtyä haistamaan ruusuntuoksua...

...ja tytöt nauttivat kukkaloistosta.

Kukkaidylli vaihtui pian tienposkeen...

...kun rengas pamahti, mutta turvallisesti päästiin Sydneyyn asti.

Päättäjien kaupunki

Kovin hiljaista oli täällä pää(ttäjien) kaupungissa tänään sunnuntainta. Parlamenttitalossa ei ollut poliitikkoja eikä paljon turistejakaan, ja aboriginaalien telttasuurlähetystön väellä ei ollut montaa sanaa sanottavana, vaikka vastarinta kuulemma jatkuukin. 

Me saavuimme Canberraan varsin vaisuissa merkeissä myös: Kings highway yllätti jyrkällä nousulla Clyde-vuorta ylös aina 781 metriä merenpinnan yläpuolella. Bussivanhus kuumeni, kaksi lapsista voivat pahoin mutkaisella vuoristotiellä, ja äiti pelkäsi korkeita rotkoja. Mutta kuski oli kuin viilipytty, ja ohjasi vanhan rouvan vuorta ylös ja hitaasti alas Quenbeyanin kautta Canberraan. Kun tästä kiipeämisestä toivuttiin, alkoikin parlamenttitalon kukkulan valloitus!

Valloitusyritys tyttövoimalla...

...ja lopulta poikajoukotkin saapuvat taustatueksi.

Tämän kansan maita on valloitettu jo ihan tarpeeksi, tyydyimme valokuviin vanhasta suurlähetystöstä...

...sekä pieneen tietoiskuun. Kahvit juotiin vielä telttailijoiden kanssa ennen lähtöä.

Maanantaina ne päättivät Suomen suurlähetystössä, että äiti saa vielä edustaa Suomea maailmalla, ja uusi passi pamahti voimaan viideksi vuodeksi. Aika iso hiilijalanjälki tästä passinhakumatkasta jäi, ja lisäksi suurlähetystö halusi vielä sormenjäljetkin.

Kiaman taikaa

Tästä paikasta ei voi olla kirjoittamatta ihan heti paikan päällä, Kiama on kaunis! Vai olenkohan minä vaan helpottunut, että saamme hetkeksi karistaa suurkaupungin savut renkaista ja suunnata avarimmille teille... Sydney jäi taakse - So long, farewell, auf wiedersehen, goodbye! - ja tämä iso valkoinen bussi ajoi hitaasti mutta varmasti isoa mäkeä ylös, ja vielä hitaammin (bussit ja rekat nopeusrajoitus 40km/h) alas ennen kuin päästiin Kiamaan.

Tämä paikka tunnetaan mahtavista rantakallioiden välistä suihkuavista vesistä (blowhole, joka muuten on käännetty suomeksi  'suihkuaukkona' tai 'suihkureikänä'), mutta tänään ei vesi noussut kovinkaan näyttäviin korkeuksiin. Muuten nämä puitteet on kyllä aika komeat hääpäivälle, jonka me molemmat autuaasti unohdimme. 

Tämä paikka on ensimmäistä kertaa dokumentoitu tämän pojan syntymäpäivänä, vuosikerta vaan on eri:
1797 ja 2012.

Merivesiuima-allas - näitä lisää!

Lähiöelämää bussissa

Minä en ole koskaan sopeutunut hyvin kerrostaloelämään, vaan olen aina kaivannut enemmän tilaa ja mielellään omaa pihaa. Nyt bussissa asuessa meillä on aina vaihtuva piha eikä se koskaan ole meidän oma, lainaa vaan! Ja lainaa tämä kaikki on monelle muullekin, ja slogan "Freedom of choice. Camping since 1788" näkyy yhä useammassa (matkailu) autossa, vaikkei monet aussit haluakaan tunnustaa että kaikki tulokkaat/uudisasukkaat leiriytyivät jonkun muun mailla, ja koko moderni Australia on rakennettu lainatulle tai luvatta omitulle maalle. Tätä "vapautta" mekin nyt kiitollisena hyödynnetään.
Olosuhteiden pakosta ollaan vietetty enemmän aikaa Sydneyn lähiössä kuin minä olisin toivonut, mutta hienoja juttuja täältäkin löytyy jos silmänsä avaa, ja varsinkin jos kuuntelee lasten näkemyksiä. Pikkutalot (meidän perheen sana leikkikentille),  kirjastot, rakennustyömaa, vehreät siirtolapuutarhat ja jopa lentokentän läheisyys ovat ilahduttaneet niin pientä kuin isoakin Sydneyn lähiöissä viime aikoina.

Siirtolapuutarhan taroja

Riverwoodin leikkikentällä

Kyeemagh'n venesatama ja taustalla Sydneyn lentokenttä

Bussi korjaamoon sateisena päivänä

Ollaan nyt asuttu bussissa pari kuukautta ja kodiltahan se tuntuu, lapsillekin. Eilen kasseja pakatessa nurisivat ("eiookivaa"), että miksi täytyy mennä muualle yöksi... Mutta kun kerta Sydneyssä ollaan, korjautetaan bussin pakoputki kerralla kuntoon. Vanha kakstahti dieselkone savuttaa ylämäessä ihan liikaa, ja nyt johdetaan pakoputki yläilmoihin. Ei se tietenkään päästöjä vähennä, mutta näillä eväillä mennään, ja yritetään edes parantaa muiden autoilijoiden mukavuutta jos sattuvat meidän perässä ajamaan.
Viime yö oltiin anopin pienessä kerrostaloasunnossa karussa, ja vaikkei meidän bussikotikaan tilava ole (vaikka tilaIHME onkin), tuli sitä yläkertaa ikävä Australian Openia katsoessa, kun kaikki viisi villikkoa juoksi vuorotellen telkkarin ohi. Tahtoo kotiin ja pian!
Tähän samaan syssyyn saadaan murehtia, että riittääkö akuissa virtaa pitämään jääkaappi kylmänä, kun sataa kolmatta päivää putkeen eikä aurinkokennot lataa. Mutta tuleepahan sekin nyt testattua - muuten meillä onkin ollut aikast mukavat rantailmat viime viikkoina.

Ennen...

...pakoputki oli alhaalla.

 

Ja NYT...

...se puhaltaa tuhkat tuuleen!