Pelottaako villieläimet, liikenneonnettomuudet, väkivalta, maailman julmuus?
Pelottaako?
"Kuka pelkää mustaa miestä", vieraita kasvoja, kasvottomia miehiä?
Pelottaako murtovarkaat, kylähullut, ihmisen mieli?
Kirjoittaminen on viime kuukausina ollut vaikeaa, melkein mahdotonta. Uinuimme Kakadun siiven alla, lintukodossa, kunnes mukavuus muuttui levottomuudeksi, turhautuneisuudeksi. Tarvittiiin muutosta.
Muutos ei tullut helpolla, ei se koskaan tule. Ensin iski epävarmuus: Kannattaako jättää varma työpaikka ja hypätä tuulen kuiskimien tarjousten perään?
Sitten pelotti koko muuttamisen mahdottomuus logistiikan kannalta: Miten kuljetamme bussin, kaksi henkilöautoa ja pikkupaatin lähes tuhannen kilometrin päāhän? Miten matkasta suoriutuu äiti, joka ajaa nykyään jo mielellään henkilöautoa, mutta ei halua hinata perässä edes peräkärryä? Miten jaksaa matkustaa yksivuotias, joka ei pysyisi paikallaan minuuttiakaan?
 |
| Romuttuiko auto, vai romahtiko illuusio omasta täydellisyydestä? |
 |
| Kuka piileskelee naamioiden takana? Nimettömät. Kasvottomat. Byrokraatit? Vai omassa päässä luodut salaliittoteoriat? |
 |
| Iskeekö myrkkykäärme varoittamatta, vai onko pelko mielen harhaa? |
 |
| Pelottaako, kun eteen avautuu vieras tie? |
 |
| Onko vieras vihollinen vai ystävä, sen voit usein päättää itse. |
 |
| Teetkö tilaa syliisi ja sydämeesi pienelle, heikolle, hylätylle? |
 |
| Uskallatko hypätä vieraaseen bussiin tai tarjota kyydin reissaajalle? |
 |
| Levitä siipesi ja lennä pelkojesi yli. |
Käytännön asioista selviää aina. Yksi auto romuttui, ja se jätettiin ruostumaan lähimmälle kaatopaikalle. Yhtä kulkuneuvoa ja peräkärryä kevyempänä matka jatkui, vain mieli järkkyi. Kuinka vaikeaa onkaan joskus hyväksyä oma epätäydellisyytensä! Mutta kun siinä onnistuu, elämä jatkuu yhtä suurta taakkaa kevyempänä.
Mina niin tykään haastaa itseäni ja muita. Haastan sinut kohtaamaan pelkosi, epävarmuutesi, heikkoutesi. Anna mennä!
