Me mennään bussilla!

Me mennään bussilla!

lauantai 31. tammikuuta 2015

Syntymäpäiviä ja päivänjälkeisiä, juhlaa yhtä kaikki!

Eräänä syntymäpäivänä puhallettiin kynttilöitä, syötiin kakkua ja avattiin lahjoja. Tyttö sai tavallista enemmän huomiota osakseen niin vanhemmilta kuin sisaruksiltakin, juhlittiinhan hänen viidettä syntymäpäiväänsä.
Seuraavana aamuna mentiin tavalliseen tapaan rannalle, äiti varoitteli isoista aalloista ja pyysi lapsia pysyttelemään rannan lähellä. Pian oli yksi tyttö kuitenkin aallon puskemana "veden alla kuperkeikkoja heittämässä" niin kuin itse tapahtumaa jälkikäteen kuvaili. Äiti oli lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, että aallot ehtivät heitellä molempia kolme kertaa umpiuppeluksiin ennen kuin äiti sai lapsesta tukevasti kiinni, ja molemmat pääsivät kuperkeikoista uupuneina takaisin rantaan. Sinä päivänä juhlittiin taas lapsen syntymän vuosipäivää, puhallettiin kynttilöitä ja syötiin kakkua: viisi vuotta ja päivän päälle, täyttä elämää!
Pitäkää huolta rakkaistanne ja juhlistakaa jokaista päivää kuin syntymäpäivää. Iloa, onnea ja PITKÄÄ IKÄÄ!





tiistai 27. tammikuuta 2015

Bussi korjaamoon sateisena päivänä

Ollaan nyt asuttu bussissa pari kuukautta ja kodiltahan se tuntuu, lapsillekin. Eilen kasseja pakatessa nurisivat ("eiookivaa"), että miksi täytyy mennä muualle yöksi... Mutta kun kerta Sydneyssä ollaan, korjautetaan bussin pakoputki kerralla kuntoon. Vanha kakstahti dieselkone savuttaa ylämäessä ihan liikaa, ja nyt johdetaan pakoputki yläilmoihin. Ei se tietenkään päästöjä vähennä, mutta näillä eväillä mennään, ja yritetään edes parantaa muiden autoilijoiden mukavuutta jos sattuvat meidän perässä ajamaan.
Viime yö oltiin anopin pienessä kerrostaloasunnossa karussa, ja vaikkei meidän bussikotikaan tilava ole (vaikka tilaIHME onkin), tuli sitä yläkertaa ikävä Australian Openia katsoessa, kun kaikki viisi villikkoa juoksi vuorotellen telkkarin ohi. Tahtoo kotiin ja pian!
Tähän samaan syssyyn saadaan murehtia, että riittääkö akuissa virtaa pitämään jääkaappi kylmänä, kun sataa kolmatta päivää putkeen eikä aurinkokennot lataa. Mutta tuleepahan sekin nyt testattua - muuten meillä onkin ollut aikast mukavat rantailmat viime viikkoina.

Ennen...
...pakoputki oli alhaalla.
 
Ja NYT...
...se puhaltaa tuhkat tuuleen!